Mielipitei: Huumelainsäädäntöä ei saa lieventää Suomessa

0
Nuorten käyttämä kannabis on poliisin mukaan usein kotona viljeltyä. Tämä kasvi löytyi kannabisratsiassa.

Helsingin Sanomat kirjoitti 14.1.2020, että THL:n tutkimusten mukaan kannabiksen kokeileminen on yleistynyt Suomessa. ”Lähes puolet 25–34-vuotiaista miehistä on käyttänyt kannabista ainakin kerran elämässään. Lisääntynyt huumetietoisuus ja henkilökohtaiset kontaktit ovat karsineet huumeita kohtaan tunnettuja pelkoja.”

Eduskunnassa on käsittelyssä kansalaislakialoite kannabiksen käytön ja hallussapidon luvallistamisesta. Esimerkiksi sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on ilmoittanut myönteisen kantansa käytön rangaistavuudesta luopumiselle. Hänen mukaansa minkään laittoman päihteen käytöstä tai pienten määrien hallussapidosta ei pidä rangaista. Myös sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kannattaa sitä, ettei kannabiksen käytöstä rangaista.

Näiden merkittävien pestien haltijoiden kanta huumeisiin vaikuttaa näistä asioista paremmin perillä olevista tutkijoista sinisilmäiseltä. Mitä ilmeisimmin ministereillämme ei ole ollut aikaa tai mahdollisuutta perehtyä esimerkiksi Suomen kokoisen Yhdysvaltojen Coloradon osavaltion uusimpiin tietoihin kannabisasiasta.

Colorado laillisti kannabiksen viihdekäytön vuonna 2012. Marihuanan laillistamisen jälkeen sen käyttö lisääntyi osavaltion aikuisilla 94%. Liikennekuolemat, joissa kuljettajien huumetesti oli positiivinen marihuanan osalta, nousivat 109%. Marihuanaan liittyvien sairaaloiden päivystyskäyntien määrä kasvoi 54%, sairaalahoitojen vuosittainen määrä 101%. Marihuana-itsemurhatapausten määrä nousi 64%. Marihuanaa käyttävien raskaana olevien naisten määrä nousi 67%. Opioidien yliannostuskuolemat lisääntyivät 23 %:n ja pikkulasten marihuanamyrkytykset 27%:n vuosivauhtia.

Laillistetun marihuanan taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset olivat järkyttävät. Jokaista verotuloihin kertynyttä dollaria kohden Colorado käytti noin 4,5 dollaria laillistamisen negatiivisten vaikutusten hoitoon.

Suomalaisten ei pidä lähteä samalle tielle.

Martti Vastamäki

Professori, käsikirurgian dosentti, Raittiuden Ystävät ry:n puheenjohtaja, Kaarina