Antti Salmilahden kolumni: Mitä on kasvuhakkerointi?

0

Rakas kotikuntamme Kaarina on useana vuotena saanut palkinnon kaikkein yrittäjäystävällisempänä kuntana koko Suomessa. Mitähän yrityksemme tarvitsevat seuraavaksi? Uudet ajat vaativat muutosta yritysten kasvustrategiaan.

Kasvuhakkerointi on oikoteiden löytämistä kasvuun. Oikoteitä tarvitaan, koska perinteinen tapa on osoitettu liian hitaaksi.

Kasvuhakkerointi perustuu neljään peruspilariin, joista luultavasti tärkein on liiketoimintaympäristön kokonaiskuvan ymmärtäminen. Jos omaa liiketoimintaa pitää muuttaa, siihen on ryhdyttävä heti. Joskus oli kannattavaa vuokrata DVD-levyjä, mutta asiakkaiden toiminta muuttui niin nopeasti, että perinteisellä kaavalla ajatelleet yritykset joutuivat ongelmiin.

Kasvuhakkeri sulkee osan asiakaskunnasta pois teknologiavalinnoilla. Jos asiakas ei ole tarpeeksi edistynyt kuulemaan tuotteesta tai palvelusta internetin kautta, hänet jätetään pois asiakaskunnasta. Tämä voi kuulostaa julmalta, mutta tehokkaan viestinnän oikopolkuja on vain sähköisessä muodossa.

Mielipiteet ovat kivoja, ja kaikilla niitä on. Kasvuhakkeri ei kuitenkaan käytä mielipiteitä liiketoiminnan ohjaamiseen vaan luottaa kerättyyn dataan. Isosta määrästä dataa voidaan jalostaa tietoa, joka kertoo objektiivisesta totuudesta paremmin kuin tuhat mielipidettä. Siinä on toimitusjohtajilla ihmettelemistä, kun heidänkään mielipiteensä eivät ole juuri minkään arvoisia.

Prosessimallit sopivat perinteiseen liiketoimintaan, ja niitä on ylläpidetty samankaltaisina pitkiäkin aikoja. Kasvuhakkerille prosessi on pala muovailuvahaa, ja sen pitää taipua juuri siihen suuntaan kuin markkinat odottavat. Siinä on työntekijöillä sopeutumista, kun yhtäkkiä tarvitaan ihan erilaisia taitoja prosessien suorittamiseen. Enää ei riitä, että osaa kiristää muttereita tuotantolinjassa, vaan välillä rakennetaan prototyyppejä, välillä mietitään markkinointia ja välillä optimoidaan budjetin käyttöä.

Kasvuhakkeri vie asiakkaan polulle, jossa alkupäässä kaikki tarjoilu on ilmaista. Asiakkaan polku on rakennettava niin viihtyisäksi, että asiakkaat nousevat sille itse, jatkavat hymy huulilla läpi alun, ovat valmiita pieneen kuukausimaksuun matkan varrella ja kokevat luonnolliseksi suositella polulle nousemista myös ystävilleen.

Antti Salmilahti

Airiston Nuorkauppakamarin puheenjohtaja 2020