
Perillä työmaan parkkipaikalla mies odotti häntä sylissään noin metrin mittainen pala terästä. Hän pyysi viemään sen pikaisesti Espooseen.
– Matkalla mietin, että mikäköhän juttu tämä on. Minulla ei ollut muita tietoja kuin miehen etunimi ja post it -lapulla annettu osoite, yrittäjä Mia Linnansuu Lähettipalvelu Esaway Oy:stä muistelee.
Osoite johti teknologiseen tutkimuskeskukseen. Seuraavana päivänä asiakas lähetti tyytyväisenä laskutustiedot. Teräsosa oli läpäissyt lujuustestit. Selvisi, että koko työmaa oli seissyt lujuusmittausten takia. Siksi lähetyksellä oli ollut niin kiire.
Lähettipalvelun pyörittäminen vaatii Linnansuun mukaan ennen kaikkea hyvää organisointitaitoa ja stressinsietokykyä. Päivittäin toistuvien työtehtävien lisäksi tulee yllättäviä yhteydenottoja, joita ratkotaan päivän aikana.
– Aamulla herätessä ei ikinä tiedä, mitä työpäivä tuo tullessaan. Esimerkiksi kuukausi sitten eräs kukkakauppa pyysi toimittamaan arkkulaitteen hautajaisiin. Perillä vahtimestari ojensi minulle vasaran ja sanoi, että naulaa se tuohon arkun kanteen, Linnansuu muistelee työpäiväänsä.
”Mitä isä tekisi?”
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Esaway on tällä hetkellä ainoa kaarinalainen lähettipalveluita tarjoava yritys. Mia oli teini-ikäinen, kun hänen isänsä Esa perusti yrityksen.
– Aluksi sain pestä firman autoja, mikä ei ollut teini-ikäiselle kovin mieluista hommaa. Heti, kun sain ajokortin, pääsin hoitamaan keikkoja, Mia kertoo.
Perheyrityksen jatkaminen ei kuulunut Linnansuun urasuunnitelmiin. Kuljetusala ei tuntunut kauppaopistossa opiskelevasta nuoresta naisesta kovin hohdokkaalta.
Suunnitelmat muuttuivat Mian isän sairastuttua vakavasti. Mian ollessa 29-vuotias vetovastuu yrityksestä siirtyi hänelle. Sairastumisestaan huolimatta isä jatkoi vielä yrityksessä työntekijänä ja siirsi oppejaan eteenpäin.
– Siitä oli suuri apu, vaikka ei sitä silloin osannut arvostaa. Päinvastoin välillä ärsytti, kun vanhempi on vieressä jakamassa jatkuvasti neuvoja. Isän kuoltua olisin kyllä halunnut monta kertaa kysyä hänen mielipidettään.
Sellainen tilanne tuli vastaan esimerkiksi pari vuotta sitten. Yritys oli hankkimassa uutta, isompaa pakettiautoa. Investointia harkitessaan Linnansuu näki unta, jossa isä sanoi hänelle, että nyt tai ei koskaan. Jälkeenpäin hankinta osoittautui viisaaksi.
– Päätöksiä tehdessä peilaan edelleen aika paljon sitä, miten isä toimisi ja ajattelisi tässä tilanteessa.
Ongelmien ratkomista
Digiaika on muuttanut lähettipalvelujen työnkuvaa, sillä yhä useampi lähetys kulkee sähköisessä muodossa. Tehtävät eivät ole Linnansuun mukaan vähentyneet, mutta ne ovat muuttaneet muotoaan.
Ennen kuljetettiin enemmän postilokeroista postia yrityksiin. Nykyisin kuljetettavien lähetysten kirjo on hyvin laaja. Päivän aikana saatetaan kuljettaa ruokaa, hoitotarvikkeita ja apuvälineitä sekä erilaisia näytteitä niin laivoista kuin terveydenhuollosta laboratorioihin. Postin syksyinen lakko toi lähettifirmalle jonkun verran uusia asiakkaita.
– Itselleni mieluisimpia ovat sellaiset tehtävät, joissa saan ratkaista jonkun ongelman. Paljon on sellaisia yrityksiä, jotka kuljettavat tavaraa paikasta toiseen, mutta me yritämme tehdä vähän enemmän, hän kertoo.
Kerran eräs yritys järjesti isot juhlat, jonne tilattiin kynttilälyhtyjä. Esawayn tehtävänä oli toimittaa lyhdyt perille. Juhlapaikalla huomattiin, että lyhdyt oli käsitelty harmahtavalla aineella, joka ehkäisee niiden särkymistä. Asiakas hätääntyi, ettei voi kattaa pöytiin likaisia lyhtyjä.
– Muistin, että juhlapaikan vieressä on kahvila ja neuvoin häntä kysymään, jos saisimme lainata sen laitostiskikonetta. Latasimme yhdessä lyhdyt tiskikoneeseen. Lopuksi jäin vielä auttamaan muutamassa muussakin asiassa.
Nuorempana lähetysten perille toimittaminen tuntui Linnansuusta vähäpätöiseltä ja yksinkertaiselta työltä. Nykyisin hän ajattelee olevansa osa isompaa kokonaisuutta.
– Sillä, miten hyvin hoidamme hommamme, voi olla iso merkitys lopputuloksen kannalta. Tuntuu hienolta huomalta, että asiakas, joka tarvitsee apuamme esimerkiksi kerran vuodessa, soittaa kyllä joka vuosi.
Teksti ja kuvat: Heinimaija Hirvonen