Nuorisovaltuuston ensimmäiset hankerahat Kotimäen koulun skuuttiparkkiin

0
Nuorisovaltuustossa istuva Eino Koskinen olisi toivonut kaarinalaisnuorilta enemmän vakavasti otettavia hakemuksia.

Kaarinan nuorisovaltuusto on päättänyt myöntää 2000 euroa hankerahaa Kotimäen koulun skeitti- ja skuuttiparkin kunnostukseen.

Kaarinan nuorisovaltuusto jakoi loppuvuodesta ensimmäistä kertaa rahaa nuorten ideoimiin, yleishyödyllisiin hankkeisiin. Marraskuussa järjestettyyn hankerahahakuun saivat osallistua kaikki 12–19-vuotiaat kaarinalaisnuoret.

– Saimme skuuttiparkin lisäksi muutamia toteutuskelpoisia ehdotuksia nuorisotiloista ja -taloista. Paljon tuli myös ihan vitsillä heitettyjä ideoita, nuorisovaltuustoon kuuluva Eino Koskinen kertoo.

Ehdotus Kotimäen koulun skuuttiparkin kohentamisesta tuli Kotimäen koulun oppilaskunnalta.

Kaarinan nuorisovaltuusto ei ole vielä päättänyt, järjestetäänkö hankerahahaku myös tänä vuonna.

– Seuraamme skeitti- ja skuuttiparkin etenemistä, Koskinen toteaa.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of