Pääkirjoitus: Tiedän paikan kamalan

0

Viime viikolla kuopukseni pääsi eroon väliaikaisista hammasraudoista, tällä viikolla laitetaan lopulliset. Itselläni ei ole ollut rautoja suussa lapsena, ja olen hämilläni seurannut prosessia.

Rautojen aiheuttaman kivun ja tuskan määrä on häkellyttänyt. Joka kerta, kun rautoja on kiristetty, kuopukseltani on myös kadonnut puhetaito. Sanat ovat pelkkää puuroa, monet äänteet satuttavat. Jos itselläni ei olisi epävirallista puheterapeutin osaamista, hän olisi luultavasti lakannut puhumasta kokonaan. Nyt vain vedämme äänijumppaa iltaisin.

Kehopositiivisuuden aikakaudella ei ole itsestään selvää, että lapsen kehossa olevat virheet olisi hyväksyttyä korjata. Monet ovat aikuisina kommentoineet, miten paljon traumoja saivat esimerkiksi siitä, että heidän pituuskasvuaan on säädelty hormoneilla. Minussa on jotain väärää. En kelpaa sellaisena kuin olen. Olen viallinen. Aikuinen ei ymmärrä, miten vasta identiteettiään hakeva lapsi reagoi siihen, kun hänessä kerrotaan olevan jotain vialla.

Toisaalta jos kehopositiivisuuden vaatimusta noudattaa liian johdonmukaisesti, yhtäkkiä lapsen diabeteskin ja muut vakavat sairaudet jätetään hoitamatta, ettei lapselle vain tulisi paha mieli.

Voidaan myös perustella, että venksottaviin hampaisiin ja pituuskasvuun tulee puuttua, jotta lasta ei kiusattaisi ja jotta tietyt ammatit eivät rajautuisi aikuisena pois ulottuvilta. Tämä ääripää vie ennen pitkää siihen, että kauneusleikkauksiakin aletaan pitää välttämättöminä toimenpiteitä.

Onneksi Suomessa on hyviä ammattilaisia, jotka puntaroivat tarkkaan, mitä lapsessa kannattaa korjata ja mitä ei. Kuopukseni hammaskalusto olisi aiheuttanut myöhemmin isoja ongelmia. Aikuisten on kuitenkin syytä harkita kahdesti, miten puhuu lapsen ongelmista, joille lapsi ei itse voi mitään.

Maria Kesti

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of