Valikoimassa on luontoa, eläimiä, ihmisiä ja rakennuksia läheltä ja kaukaa kuvattuina.
Taideterapeutti Minna Svennevig painottaa, että Kaarinan kansalaisopiston taideterapiakurssilla ei suoriteta mitään, eikä töitä arvostella. Sen sijaan taide on väline, jonka avulla sukelletaan omaan mieleen.
Kun mieleiset valokuvat on poimittu pöydiltä mukaan, ryhdytään hommiin.
Svennevig on asetellut esille kuivattuja kukkia, sammalia, simpukoita, kiviä, koruja muuta pikkutarpeistoa. Kurssilaiset keskittyvät tekemään valokuvista ja pikkuesineistä sommitelmaa. Kukaan ei vieläkään puhu.
Ehdoton vaitiolovelvollisuus
Svennevig painottaa, ettei taideterapiassa odoteta taiteellista taustaa.
Ekspressiivisessä taideterapiassa voidaan käyttää mitä tahansa taidemuotoa, kuten maalaamista, kirjoittamista, muotoilua, draamaa, leikkiä tai musiikkia.
Tunnin lopuksi puretaan, mitä päivän aikaansaannos tekijänsä mielestä kuvastaa. Silloin on sanojen aika. Jotkut kiteyttävät tulkintansa runoksi, toisilla pulppuaa tajunnanvirtaa.
– Sanon aina, että kuuntele kuvaa. Mitä se puhuu? Jollain voi nousta työstä esille iloisia asioita tai tilannekomiikkaa, mutta on täällä ollut itkuakin, taideterapeutti kertoo.
Intiimissä ryhmässä on säännöt ja luottamus. Ehdottoman vaitiolovelvollisuuden turvin kaikki voivat heittäytyä ja vuodattaa tuntemuksiaan.
Sointu Himanen kertoo tulleensa kurssille mielenkiinnosta mutta päätyneensä sen aikana syvälle omaan itseensä.
– Löysin voimavaroja, hän paljastaa.
– Vanhenevana naisena kuvittelin, että elämä on jo tässä. Tällä kurssilla kuitenkin tajusin, että tämä elämä vaatii rohkeutta. Se rohkeus on tullut vasta tässä iässä.
Parin tunnin matka
Taideterapiakurssi pyörii Kaarinassa nyt ensimmäistä kertaa. Svennevig ymmärtää, että joku saattaa vierastaa terapia-sanaa. Hänestä taideterapiaa kuitenkin kannattaa kokeilla, vaikkei taidetyöskentely olisikaan aivan luontevaa. Itsetuntemuksen lisäksi kurssilla kehittyvät luovuus, itseluottamus ja sosiaaliset taidot.
– Kokemus on ihmeen antoisa. Moni täällä on sanonut, ettei yleensä kirjoita mitään, mutta katsos vain, nyt kirjoitin runon.
Jokainen osallistuja on sanonut, että kurssilla on hauskaa. Jo se itsessään on terapeuttista.
Reilu parituntisen tapaamisen aikana irrottaudutaan arjesta. Siksi kurssilaiset istuvat ensin piiriin kertomaan kuulumisiaan. Svennevig nimittää alkupiiriä ikään kuin asemaksi, josta lähdetään tekemään matkaa itseen. Loppupiirissä ympyrä taas sulkeutuu, ennen kuin kukin palaa jokapäiväisiin toimiinsa.
Himanen kertoo, ettei ole koskaan elämässään kokenut vastaavaa ryhmää.
– Täällä on myös sääntö, että muut eivät saa neuvoa, vaan keskitymme vain kuuntelemaan toista. Se onkin hankalaa, Svennevig hymyilee.
Tammikuussa Kaarinan kansalaisopistolla alkaa uusi kurssi, jolloin ryhmään otetaan uusia harrastajia. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 24.1.
Teksti ja kuvat: Kaisu Hautamäki
