Piikkiön urkuja esitellään sunnuntaina, Liekit-musikaalia helmikuussa

0
Musikaali kertoo lähetyskutsun saavasta nuoresta opiskelijasta.

Piikkiön kirkon uusia urkuja voi tulevana viikonloppuna käydä katsomassa lähempää. Kanttori Tiina Ilonen kertoo urkutuokiossa uruista ja soittaa muutaman urkukappaleen. Urkuparvella voi myös käydä tutustumassa urkuihin lähemmin.

Tilaisuudessa julkistetaan taulu, jossa on urkuhanketta tukeneiden henkilöiden, yritysten ja yhdistysten nimet.

Piikkiön seurakunta ja Musiikkikoulu Ilonen ovat myös toteuttaneet yhdessä Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittaman ja Pekka Simojoen säveltämän Liekit-musikaalin. Sitä voi käydä katsomassa helmikuun alussa Piikkiön kirkossa. Esiintymässä on joukko piikkiöläisiä ja lietolaisia nuoria.

Liekit-musikaali oli Suomen ensimmäinen hengellinen musikaali ja aikoinaan radikaali tapaus.

Urkujen esittely 26.1. klo 11 Piikkiön kirkossa. Vapaa pääsy.

Liekit-musikaali 2.2. klo 18 Piikkiön kirkossa. Maksullinen.