Tauon aikana selvitetään, mitä maksaisi, jos uuteen kouluun tulisi maalämpö. Lisäksi selvitetään, voiko koulussa ottaa käyttöön myös aurinkopaneelit. Samoin arvioidaan, millainen hintalappu syntyisi, jos koulun sisäilmatavoitteeksi otettaisiin S2 (hyvä) S3:n sijaan (tyydyttävä).
Muutoksia ehdotti Hannu Rautanen vihreistä.
– Miksi kaupunki pyrkii uusia kouluja rakentaessaan samaan tasoon kuin huonon sisäilman vuoksi juuri puretuissa kouluissa? hän ihmettelee.
Hallitus keskusteli koulusta pitkään ja jätti yksimielisesti päätöksen pöydälle odottamaan.
Vanha alakoulu eli entinen Piispanristin ala-aste on tarkoitus purkaa. Tilalle rakennetaan uudiskoulu 480 peruskoulun oppilaalle sekä 96 esikoululaiselle. Lisäksi yläkoulua eli entistä Vaarniemen yläastetta laajenentaan ja peruskorjataan.
Hankkeelle on varattu 30,4 miljoonaa euroa. Todellinen hinta on teknisen johtajan Jyrki Haapasaaren arvion mukaan 35 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan myös väistötilakulut ja kalustehankinnat.
Arvion mukaan Piispanlähteen yhtenäiskoulun oppilasmäärä on nousemassa viidessätoista vuodessa 700:sta 1160:een.