
Mikä risteyksessä oli aiemmin ongelmana, toimistoinsinööri Elise Tuomola?
– Ongelmana oli palautteiden perusteella Vaakunatiellä ajavien henkilöautojen ja bussien kovat nopeudet sekä se, että tuo suojatie on koulureitillä ja pahassa paikassa alamäessä.
Saareke parantaa suojatien havaittavuutta huomattavasti ja pakottaa autoilijoita hiljentämään sen kohdalla. Kevyt liikenne pystyy saarekkeen avulla ylittämään Vaakunatien kahdessa osassa. Samassa yhteydessä korjattiin myös Vaakunatien varren pyörätien linjausta turvallisemmaksi. Koko liittymäalueen valaistus uusittiin.
Miten raskaat ajoneuvot on otettu huomioon risteystä suunniteltaessa?
– Raskas liikenne on suunnitelmissa huomioitu, eikä kaupungille ole tullut bussiyhtiöiltä tai jäteyhtiöiltä valituksia asiasta. Koristonkaarelta pitäisi suunnitelmien mukaan päästä kääntymään kuorma-autoillakin Vaakunatielle ylöspäin, ei tosin yhtä vauhdikkaasti kuin aiemmin.
Ajoradan leveydet ovat 3–3,25 metriä, mikä on ohjeiden mukainen ja yleinen Kaarinassa käytetty leveys saarekkeiden kohdalla. Risteys on suunnitteluvaiheessa tutkittu kuorma-autojen ajouramalleilla.
Yhdistelmärekat tai pitkät bussit eivät tuosta Koristonkaaren suunnasta ylös Vaakunatielle mahdu kääntymään, jolloin niiden on valittava eri reitti.
Onko risteystä mahdollista vielä leventää?
– Mikäli liittymän ahtaudesta tulee kaupungille valituksia, asiaa selvitetään tarkemmin. Koristonkaaren puolella on tilaa loiventaa liittymää tarvittaessa, Tuomola kertoo.