Kaarinan kirkolla on kerran kuukaudessa Ruokis-tapahtuma. Miksi apua tarvitsevien ihmisten pitää odottaa tapahtuman alkua ulkona säässä kuin säässä? Eihän kirkon muihin tapahtumiin tarvitse ulkona jonottaa.
Tyrmistynyt
Kaarinan seurakunnan vastaus:
Hyvä nimimerkki Tyrmistynyt!
Kaarinan kirkolla järjestettävä vähävaraisille suunnattu kuukausittainen ruokajako Ruokis alkaa yhteisellä ohjelmalla ja yhteisruokailulla, pääosin aina klo 15.00. Henkilökuntaresurssien vuoksi emme voi vastata kirkkotilasta ennen kuin ruokajako alkaa, sillä valmistamme, kannamme ja järjestelemme ruokaa toisella puolen taloa. Tästä syystä emme voi avata ovia aikaisemmin.
Varsinainen ruokakassien jako alkaa vasta ohjelman ja ruokailun jälkeen (noin kello 15.30 tienoilla), joten kenenkään ei ole pakko odottaa ovien avautumista ruokakassin saadakseen. Kolmen jälkeenkin saapuvalle ruuan pitäisi riittää.
Valitettavaa on, että ruokakassien tarve on suuri ja siksi osa hakijoista tulee hyvin aikaisin jonottamaan.
Tilojen rajallisuuden vuoksi joudumme jakamaan ruoan vuoronumerojärjestyksessä. Yritämme kuitenkin varata aina hieman yli kävijämäärää (110–140 henkilöä) vastaavan määrän ruokaa, jotta kaikki hakijat saisivat – tuloajastaan riippumatta – kattavan ruokakassin.
Rajallisten tilojen ja suurien kävijämäärien puristuksessa tarvitaan kärsivällisyyttä ja hyvää henkeä, jota onneksi Ruokiksessa on aina riittänyt!
Kaarinan seurakunnan ja Ruokis-toiminnan puolesta,
Kalle Toivo, seurakuntapastori