Ravattulan Ristimäen tutkimukset -sivustolla Facebookissa esiteltiin tammikuussa hurja tositarina. Tarina oli löytynyt Piikkiön ja Kaarinan kihlakunnanoikeuden 1600-luvun pöytäkirjoista.
Kaarinan kappalainen Johannes Gunnelius kertoi oikeudelle elokuun 25. päivä 1687, että Ravattulasta oli kadonnut 16. kesäkuuta illalla neljä ja puoli vuotta vanha poikalapsi Anders .
Poikasen isä Ravattulan Jöran Jakobsson kertoi olleensa kyseisenä torstai-iltana vävynsä Sigfrid Simonssonin kanssa veistämässä riihen uusia hirsiä. Jöran meni pihalle teroittamaan kirvestään, ja kun hän lähti ulos portista, halusi Anders tulla mukaan. Jöran kielsi poikaa seuraamasta ja käski tämän mennä sisälle tupaan. Poika jäi kuitenkin pihalle, kun isä lähti jatkamaan töitä ja sulki portin. Varttia myöhemmin väki kävi ruokapöytään, ja äiti alkoi kysellä Andersin perään.
Kaikki kylän kolme naapurusta jatkoivat etsintöjä koko yön pelloilla, metsissä ja erämaissa, mutta he eivät löytäneet jälkeäkään pojasta. Seuraavien neljän vuorokauden aikana etsinnöissä oli 50 henkeä Ravattulasta, Littoisista ja Kauselasta. Kolmen viikon päästä he löysivät lapsen pääkallon metsästä.
Pojan arveltiin menneen kauemmas metsään ja paneutuneen makuulle puun tai puskan alle. Hän oli luultavasti paleltunut, sillä hän oli ollut pelkässä paidassa ilman kenkiä ja sukkia. Tuolloin raivosi myrsky, ja ilma oli kylmä sekä sateinen. Vanhemmat eivät olleet vihanneet tai lyöneet tätä lasta, vaan rakastaneet lasta paljon sen hiljaisuuden vuoksi. Asia katsottiin todelliseksi onnettomuudeksi.