Hetkinen, nyt ei kaikki täsmää. Kaarinan seurakunnan kirkkoherra Ville Niittynen väitteli juuri tohtoriksi J. L. Runebergista Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella. Mitä yhteistä voi olla kirkkoherralla, runoudella ja poliittisella historialla?
Paljonkin.
Ensinnäkään Runeberg (1804–1877) ei ollut vain runoilija vaan kansallisrunoilija.
– Kansallisrunoilija tarkoittaa käytännössä poliittisesti merkittävää runoilijaa. Runebergista tuli jo nuorena poliittinen vaikuttaja ja johtohahmo, Niittynen avaa.
Toiseksi Niittynen itse on valmistunut alun perin poliittisen historian laitokselta valtiotieteiden maisteriksi. Teologian maisterin tutkinto ja kirkkoherran pesti ovat hänen elämässään myöhempiä tulokkaita. Hän olisi voinut kirjoittaa väitöskirjaansa myös teologisessa tiedekunnassa, mutta poliittinen historia tuntui enemmän hänen tieteelliseltä kodiltaan.
Kolmanneksi Runebergin kirjoitukset ovat paitsi poliittisesti latautuneita myös hyvin kristillisiä.
– Itse asiassa tämä tuli ensin minullekin yllätyksenä, Niittynen kommentoi.
”Pietismi oli Runebergille shokki”
1800-luvun alussa suomalaiset, jotka olivat aina eläneet Ruotsin tai sittemmin Venäjän alaisuudessa, eivät oikeastaan tienneet, mitä olivat. Oliko suomalaisuus jotain erityistä ja jos oli, mitä se oli?
Elias Lönnrot vasta keräsi kansanrunoja, joista myöhemmin tulisi Kalevala . Aleksis Kivi ei ollut kirjoittanut Seitsemää veljestään . Kuvataiteilija Akseli Gallen-Kallela ei ollut edes syntynyt. Kansallisuusaatteet olivat heränneet ympäri Eurooppaa, mutta Suomen kansallistunteen tärkeä havahduttaja J. V. Snellman oli vielä nuorukainen, kuten Runebergkin.
Snellman, Runeberg ja monet muut akateemikot ystävystyivät opiskelijoina, ja seurauksena oli historiaa. He olivat filosofeja, runojen, kirjallisuuden ja taiteen ystäviä, joista tuli intohimoisia suomalaisuuden puolestapuhujia.
Runeberg loi isänmaallisissa runoissaan ihannekuvan suomalaisuudesta: väkevästä itseisarvoisesta luonnosta ja köyhistä mutta sitkeistä ja rehellisistä ihmisistä.
Samaan aikaan, kun Runeberg kirjoitti runojaan, oikeassa suomalaisessa kansassa kehkeytyi kuitenkin toisenlainen isänmaallinen kansanliike: pietismi. Se oli Suomen ensimmäinen kansanliike, jolla oli massakannatus.
– Pietismi oli Runebergille shokki, Niittynen toteaa.
Salliva suomalaisuus vastaan tuomitseva
Pietismi edusti jyrkkää herätyskristillisyyttä.
– Liike oli hyvin maailmakielteinen. Se näki maailman olevan pahuuden vallassa ja langennut, ja kunnon kristityn tuli erottautua maailmasta, Ville Niittynen kuvailee.
– Kunnon kristitty ei lukenut kaunokirjallisuutta, ei runoja, ei kuunnellut musiikkia, ei katsellut taidetta eikä ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen.
Myös kansanrunous oli tuomittavaa, sehän oli pakanallista.
– Sen sijaan Runebergin mielestä Jumala oli luonut hyvän maailman ja Kristus oli sen sovittanut. Oli väärin ymmärtää maailma jonain pahana, josta pitäisi pyrkiä eroon, Niittynen selittää.
– Runeberg oli suvaitsevainen ja salliva, hän oli avoin eri kulttuureille ja uskonnoille. Hänelle oli hyvin raskasta, että Suomen suuret kansanosat pitivät tätä vääränä.
Runeberg kävi kirjoituksillaan väittelyä pietismiä vastaan. Niittynen kiinnostui tästä debatista ja huomasi, että sitä ei ole kunnolla Suomessa tutkittu. Siitä tuli hänen väitöskirjansa aihe.
Pietismi liikkeenä hajosi jo 1840-luvulla, mutta käytännössä sen perintö ei kadonnut. Vaikka suomalaiset ottivatkin sallivan ja elämämyönteisen Runebergin omakseen, samaan aikaan sekä kirkon sisälle että isänmaalliseen itseymmärrykseen jäi elämään ahdasmielinen ajatusmaailma.
– Tälläkin hetkellä nationalismi ja sen osana konservatiivinen kristillisyys on nousussa Euroopassa. Sellaista isänmaallisuutta jakristillisyyttä Runeberg olisi vastustanut kiivaasti.
Sukulaiset vaihtuivat suurmieheksi
Niittynen ei alun perin aikonut tehdä väitöskirjaa Runebergista. Hänen oli tarkoitus tutkia kaukaisia sukulaisiaan 1800-luvun alusta: tavallisia ihmisiä, joiden avulla hän toivoi pääsevänsä kertomaan aikakauden elämästä enemmänkin. Lähdemateriaalia oli kuitenkin niin niukasti, että huomio kiinnittyi saman aikakauden suurmieheen.
Väitöskirjan myötä Niittynen on tällä hetkellä Runebergin parhaimpia tuntijoita Suomessa.
– Onhan tässä useita puhujapyyntöjä jo tullut, hän toteaa.
Kaarinassa hän kertoo Runebergista tänään keskiviikkona kello 13 Kaarinan kirkon opintopiirissä sekä lauantaina 15.2. kello 12.30 Kaarina-talossa osana Runo-Kaarina-festivaalia.
Ville Niittysen väitöskirja Kansakunnan rakentaminen ja maailmankielteisyyden poliittisuus. J. L. Runebergin pietismin vastustus ja sen teologiset, filosofiset ja poliittiset syyt tarkastettiin 18.1.
Tänään 5.2. vietetään Runebergin päivää.
Teksti ja kuva: Maria Kesti
