
Runoa voi jatkaa ohi kulkiessaan vaikka yhdellä sanalla. Teos on osa Runo-Kaarina-festivaaliin. Muuttuva runo on jatkuvasti nähtävillä, ja lopullinen teksti julkistetaan maaliskuussa näyttelyn päätyttyä.
Kaarina-talossa kerrosta alempana on esittäytyy Raision seudun taideyhdistys 18 jäsenen voimin. Pilkahduksia -näyttelyn teema on toiveet ja todellisuus, joka on antanut mahdollisuuden tulkita ympäröivää maailmaa niin tunteiden kuin realismin kautta.
Piikkiön kirjaston näyttelyssä suunnataan ajatuksen tulevaan kesään. Päiväperhosia -näyttelyssä nähdään raisiolaisen harrastajamaalarin Paula Ehrmanin realistisia maalauksia Suomen päiväperhosista.
Sen sijaan Mökki Galleriassa ajatukset ovat vielä vahvasti talvessa. Lietolaisen Satu Kekäläisen Jääpeili -näyttely esittelee upeita valokuvia jäästä.
Jäällä on ollut Kekäläisen elämässä ratkaiseva merkitys. Kun Kekäläinen oli pieni lapsi, hänet jäädytettiin jäiden avulla takaisin elämään keuhkokuumeesta ja antibioottimyrkytyksestä. Samoin myöhemmin elämässä, kun hän sairastui sisäilmasta, luonto ja jää olivat hänelle suuri voimanlähde.