Kiinteistö on kärsinyt vuosien saatossa kahdesta tulipalosta. Toukokuussa 2019 syttynyt tulipalo tuhosi kiinteistön rakennuskannan kokonaisuudessaan.
Tulipalon jäänteet ovat edelleen siivoamatta ja rumentavat ympäristökuvaa. Kaarinan rakennusvalvonta antoi kiinteistönomistajalle elokuussa kirjallisen kehotuksen teollisuuskiinteistön siistimiseksi. Kiinteistönomistaja lupasi vastineessaan, että alueen siistimistoimet ovat valmiit kesäkuun 2020 alussa ja alueella olevat betonijätekasat murskataan ja varastoidaan kiinteistölle myöhempää hyödyntämistä varten.
Ympäristölautakunta käsitteli hallintopakkoasiaa kokouksessaan. Lautakunta päätti, että kiinteistönomistajalla on kesäkuun alkuun asti aikaa siistiä teollisuuskiinteistön ympäristö. Määräajan ylittävästä ajasta peritään juoksevaa uhkasakkoa. Sakon perusosa on 8000 euroa.