Nyt hänen tarinansa on esillä Koriston Tallille avatussa näyttelyssä Terveisiä sieltä jostakin . Kaarina-seuran näyttelyssä on esillä rintamalta lähetettyjä kirjeitä ja kortteja sekä kahden sotilaan tarina. Toinen heistä on Ritva Mutasen isä Unto Kaski , toinen Viljo Vyyryläinen.
– Tiedän, että isäni oli ansiomerkistä salaa hieman ylpeä, mutta Suomen ulkopoliittinen tilanne oli hänen eläessään sellainen, ettei voinut ääneen sanoa ampuneensa venäläisiä. En muista, että hän olisi koskaan julkisesti maininnut edes puolella sanalla ristiä, Vyyryläisen tytär Marja-Leena Virkki kertoo.
Isän sodanaikaiset uroteot ovat selvinneet Virkillekin vasta aikuisiällä.
– Minä tunsin hänet ennen kaikkea mukavana ja kilttinä isänä. Luulen, että hän pärjäsi sodassa, koska oli nuori, hyväkuntoinen ja luonteeltaan sellainen, että pysyi tiukoissakin tilanteissa toimintakykyisenä, Virkki kuvailee vuonna1976 kuollutta isäänsä.
Ritareita kylässä
Kaarinassa asunut Viljo Vyyryläinen oli lähtöisin Johanneksesta. Puolueväri tuli hänelle verenperintönä, sillä Vyyryläisen isä toimi aktiivisesti sisällissodassa punaisten puolella. Isä teloitettiin Viljon ollessa vain vuoden ikäinen.
Talvisodan aikana Vyyryläisen äiti joutui evakkoon Piikkiöön. Sotien jälkeen Viljo muutti ensin Turkuun, myöhemmin Kaarinaan ja työskenteli muurarina.
Tytär Marja-Leena ei muista, että hänen lapsuudenkodissaan olisi puhuttu sodasta paitsi silloin, kun kylään tuli isän kavereita rintamalta. Tytär muistaa myös kenraali Adolf Ehrnroothin vierailleen heidän kotonaan.
– Kyllä isä olisi varmaan sodasta kertonut, jos häneltä olisi kysynyt. Minulle jäi sellainen mielikuva, ettei isä ollut sodasta traumatisoitunut tai ainakaan se ei näkynyt päällepäin.
Sodan jälkeen Vyyryläisestä tuli pasifisti.
– Isä totesi monta kertaa, että voi kun ei koskaan tulisi enää sotaa. Hän ei vihannut venäläisiä, vaan päinvastoin kunnioitti venäläistä kansanluonnetta. Hänhän oli Karjalasta kotoisin.
Mannerheimin hautajaiset venähtivät
Lapsuudessaan Virkki kuuli kerrottavan tarinaa marsalkka Mannerheimin hautajaisista vuonna 1951. Mannerheim-ristin ritarit lähtivät yhdessä saattamaan marsalkkaa viimeiselle matkalle. Reissu kesti kolme päivää.
– Kotiin tullessa isä tunnusti, että hänellä oli mennyt kuukauden palkka pelkästään portsarin rahoihin. Sen jälkeen äiti ei sietänyt kuulla puhuttavankaan Mannerheimin hautajaisista, Virkki nauraa.
Poliitikkona Vyyryläinen oli heikompiosaisten puolella. Sosiaalitoimen piirivalvojana hänen tehtäviinsä kuului muun muassa sosiaaliavustusten jakaminen vähäosaisille.
Marja-Leena muistaa toimineensa nuorena tyttönä isänsä apuna. Rahaa tultiin hakemaan heidän kotoaan: Marja-Leena ojensi rahat ja viivasi listasta hakijan nimen. Liekö sattumaa, että Marja-Leenasta tuli aikuisena sosiaalityöntekijä.
– Pakkastalvina annettiin rahan lisäksi polttopuita. Isä piti huolen, että vanhoille ihmisille puut annettiin pilkottuina ja nuorille miehille pölkkyinä.
Virkki paljastaa hyötyneensä ainakin kerran isänsä taustasta. Hänen ollessaan noin kymmenvuotias Mannerheim-ristin ritarit kutsuttiin vierailulle Karl Fazerin tehtaalle. Tehdasvierailun jälkeen vierailijoille annettiin iso paperikassillinen suklaata ja karamelleja.
– Sen jälkeen Fazer muisti isääni useana jouluna lähettämällä laatikollisen makeisia. Minä olin tietenkin tyytyväinen, sillä siihen aikaan karamelleja ei juuri ostettu.
Näyttely avoinna helmikuun loppuun saakka ma–to klo 13–17 Koriston Tallilla.
Vyyryläinen pelasti itsensä taistelujen keskeltä uimalla
Heinäkuussa vuonna 1944 elettiin jatkosodan ratkaisuvaiheita. 27-vuotias korpraali Viljo Vyyryläinen oli määrätty puolustamaan Viipurinlahdella sijaitsevaa Teikarsaarta. Käskynä oli, että Teikarsaari ja viereinen Melansaari oli pidettävä suomalaisten hallussa ja tarvittaessa ne oli otettava venäläisiltä vastahyökkäyksellä takaisin.
Kolme päivää Vyyryläisen saavuttua saarelle alkoi Teikarin toinen taistelu. Vihollinen ampui saareen tuhat kranaattia ja ilmavoimat suorittivat 500 taistelulentoa. Neuvostojoukot hyökkäsivät maihin kahdessa aallossa: ensimmäisessä oli 20 ja toisessa 25 alusta.
Suomalaiset väistyivät saaren pohjoiskärkeen ja järjestivät joukot vastahyökkäykseen. Kahden joukkueenjohtajan haavoituttua Vyyryläinen otti johtoonsa molemmat joukkueet ja ryhtyi suorittamaan vastaiskua innostaen väsyneitä miehiä omalla esimerkillään. Toiminnallaan hän vaikutti vihollisen työntämiseen mereen ja lopulliseen tuhoamiseen.
Teikarin taistelujen loppuvaiheissa vihollisen tehdessä uuden maihinnousun ja tuodessa saareen tuoreita joukkoja Vyyryläinen järjesti saaren pohjoiskärjen puolustuksen, kunnes upseereita ehti paikalle. Tämän jälkeen hän järjesti haavoittuneiden poiskuljetuksen vaikeissa olosuhteissa. Kerrotaan, että taistelujen aikana korpraali Vyyryläinen muun muassa valtasi henkilökohtaisesti neljä vihollisen konekivääriä.
Vetäytymiskäskyn saavuttua korpraali Vyyryläinen poistui viimeisenä saarelta. Vyyryläinen ui pelastuakseen noin puolen kilometrin matkan Teikarsaarelta Melansaareen vaatteet päällä ja ase vyöllä. Hän oli haavoittunut luodeista lievästi päähän ja käteen. Haavoistaan huolimatta hän onnistui uimaan viereiseen saareen vihollisten ampuessa perään. Lähde: Kukkonen Heimo, Viljo Vyyryläinen: punaorpo – Marskin ritari – luottamusmies. Pro gradu -tutkielma 2009.