
Juttusarjassa urheiluseurat vastaavat Kaarina-lehden kysymyksiin. Ensimmäisenä vuorossa on KaKiPo eli Kaarinan Kiekko-Pojat.
Mahtavin onnistuminen tällä kaudella: Olemme saaneet jengiin lisää harrastajia ja valmentajia. Viime kaudella tilanne oli huolestuttava. Nyt esimerkiksi D1-junnuista tuli jääkiekkojoukkueen kokoinen. Lisäksi A-junnut pääsivät Suomi-sarjaan.
Kuvaile kolmella sanalla, miten aiotte tällä kaudella saavuttaa tavoitteita: Ilmapiiri, työnteko ja huumori. Pelataan tosissaan mutta ei vakavissaan!
Jos käy tällä kaudella katsomassa yhden KaKiPon ottelun tai tapahtuman, mitä ei kannata ainakaan missata? Jos haluaa jääkiekkoelämyksen, kannattaa tulla seuraamaan pikkupentujen peliä. Silloin näkee liikunnan todellista riemua ja pääsee puhtaan urheilun äärelle. KaKiPon verkkosivuilta löytyy jääaikalista ja kalenteri, eikä katsomaan tuleminen maksa.
Mitä ulkopuoliset eivät yleensä jääkiekkoilusta tiedä? Monien on vaikea käsittää, miten vaikeaa luisteleminen on kokemattomalle. Aikuisellekin tulee itku, jos ei ole tottunut pysymään terillä.
Mitä kaipaat eniten, kun kausi on ohi? Kyllä jäätä ihan elementtinä kaipaa. Se on niin erilainen ympäristö kuin mikään muu. Jo sen ominaistuoksu herättää valtavasti muistoja.
Kysymyksiin vastasi Timo Kinnunen, KaKiPon hallituksen jäsen, kiekkokoulun rehtori, leijonaliigan eli nuorimpien kakipolaisten vastuuvalmentaja, joka on kulkenut 30 vuotta jäähalleissa.
Kai tunnet KaKiPon?
- Jäseniä noin 250
- Toiminut Kaarinassa vuodesta 1986
- Pelaajien ikähaarukka tällä hetkellä 3–21 v
- Korkein sarja, jossa pelaa: A-junnut pelaavat nuorten Suomi-sarjaa
- Kausi heinäkuun puolestavälistä huhtikuun loppuun