Poliisi yhytti Kaarinantieltä 19-vuotiaan kortittoman kannabiskuskin

0

Sunnuntaina 23.2. aamuviiden aikaan poliisipartiolle ilmoitettiin, että Turun Savitehtaankadulta oli ajoon lähtenyt henkilöauto, jonka kuljettajan ajokunto oli huolestuttanut ilmoittajaa.

Poliisipartio tapasi kyseisen ajoneuvon Kaarinassa Kaarinantiellä.

Kuljettajana oli 19-vuotias mies, jolle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Lisäksi mies oli ajokiellossa.

Nuortamiestä epäillään nyt rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Ajoneuvon toista matkustaa, auton omistajaa, epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja ajo-oikeudettomalle henkilölle.