Puntarin kohtaloa punnitaan taas syksyllä – tämä vuosi on turvattu

0
Tiina Valtanen ja Tuula Törnblom ovat iloinneet siitä, että yhdistykset ovat ottaneet Puntarin omakseen. Jos Puntari suljetaan, heidän mielestään korvaavia tiloja ei ole. Tiloja, joissa voisi käyttää myös keittiötä, ei ole Kaarinassa tarpeeeksi.

Kaarinan ydinkeskustassa sijaitseva kansalaistoiminnan keskus Puntari sai kaupungilta rahoituksen kuluvaksi vuodeksi. Kaupunginhallitus myönsi Puntarille 12000 euroa kuluvan vuoden vuokranmaksuun.

Ilman sitä Puntarin olisi pitänyt sulkea ovensa jo helmikuun lopussa.

Puntarin tiloja käyttää 40 yhdistystä. Vuodessa kävijöitä on 6500. He olisivat joutuneet pulaan, sillä Kaarinan keskustassa on huutava pula sopivista kokoontumistiloista.

Puntarin toimintamalli kehitettiin STEAn hankerahoituksella, ja nyt se jatkaa ilman palkattua työvoimaa. Vuokraan tarvitaan kuitenkin edelleen rahaa.

Kaupunginhallitus linjasi, että jatkossa kaupungilta ei välttämättä tipu rahaa vuokraan. Sen sijaan kaupungin tila- ja ravintolapalvelut selvittävät syksyyn mennessä, löytyisikö kaupungin omista tiloista sopivaa paikkaa Puntarille. Puntarin taas tulee selvittää muita rahoitusmalleja.

Kansalaistoiminnan keskus on kaarinalaisten yhdistysten kattojärjestö.