
– Tähän mennessä kaikille vakinaisille palomiehille Varsinais-Suomessa on annettu peruskoulutus täyssähkö-, hybridi- ja kaasuautoista. Koulutettavina on ollut myös jonkin verran sopimuspalokuntalaisia, paloesimies Roni Sillanmäki kertoo.
Nyt ollaan selvittämässä, millaista koulutusta sopimuspalokunnat tarvitsevat. Sitä varten niille on lähetetty kysely koulutustarpeista.
– Osana tulevaa koulutusta on esimerkiksi perehdytystä eri automerkkeihin, paloesimies Janne Frantti jatkaa,
Sähköautoissa suurin vaara liittyy akkujen korkeaan jännitteeseen, joka voi olla 400–700 volttia. Niin voimakas sähköisku voi olla tappava.
– Mahdollisuus sähköiskun saamiseen kolariautosta on kuitenkin melko pieni, sillä turvatyynyjen laukeamisen pitäisi katkaista virta, Sillanmäki toteaa.
– Sekin on melko epätodennäköistä, että auton alustassa oleva akusto vaurioituu onnettomuustilanteessa, sillä se on suojattu erittäin hyvin.
Frantin ja Sillanmäen mukaan myös kaasuautojen valmistajat ovat varautuneet onnettomuustilanteisiin monin tavoin. Kaasusäiliöt on suojattu hyvin, ja onnettomuuksissa auton turvajärjestelmä sulkee kaasun ulospääsyn säiliöstä. Tulipalotilanteissa järjestelmä estää kaasusäiliön räjähtämisen päästämällä kaasun palamaan erillisen venttiilin kautta auton sivulle.
Sillanmäki arvelee, että Varsinais-Suomessa sähköautoja on ollut mukana vain muutamassa sellaisessa onnettomuudessa, jossa on tarvittu pelastuslaitoksen apua.
Onnettomuustilanteissa ensimmäisenä paikalla on usein joku muu kuin ammattipelastaja. Mikäli sähköauto on joutunut onnettomuuteen, kannattaa muistaa, että sähköauto voi lähteä liikkeelle yllättäen, jos kuljettajan jalka otetaan jarrulta.
Sähköauton moottoristahan ei kuulu mitään ääntä, kun auto on paikoillaan, joten ohikulkija ei välttämättä käsitä, että auto on yhä käynnissä.
– Ajovalmiudesta kertoo vain kojetaulussa oleva vihreä merkkivalo, jossa lukee esimerkiksi ”ready”. Jos osaa, auton voi sammuttaa pysäytysnapista, kytkeä käsijarrun päälle tai siirtää vaihteen P-asentoon, Frantti opastaa.
Teksti ja kuvat: Jari Malm