Sulkapallon SM kaarinalaiselle Valtteri Niemiselle– ensimmäinen SM-kulta pääkaupunkiseudun ulkopuolelta

0

Kaarinalaisen sulkapalloseura Clearin Valtteri Nieminen voittiviimeviikonloppuna Vantaan Energia-Areenalla yllättäen sulkapallon kaksinpelin Suomen-mestaruuden.

Voitto oli historiallinen, koska se oli ensimmäinen pääkaupunkiseudun ulkopuolella harjoitelleen pelaajan SM-kulta sulkapallossa.

Sulkapalloliiton rankingissa viidentenä oleva Nieminen voitti välierässä ensimmäisen kerran urallaan Paraisten Badmintonin Eetu Heinon (ranking 2.). Nieminen voitti kolmessa erässä eräpistein 21–17, 18–21, 21–16.

Loppuottelussa vastassa oli Paraisten Badmintonin Iikka Heino (ranking 3.). Nieminen voitti loppuottelun myös kolmessa erässä, 21–9, 18–21, 21–18.

– Aivan älytön fiilis! En olisi ikinä arvannut, et pystyn jo tänä vuonna voittamaan tämän. Jostain mä kaivoin ton unelmapelin. Flow alkoi eilen ja se jatkui tänään, Nieminen hehkuttaa.

Kerttulin urheilulukiosta 2016 kirjoittanut Turun yliopiston lääketieteen opiskelija on onnistunut yhdistämään huippu-urheilun ja opiskelun.

– Lukiovuodet olivat rankkoja. Viimeisten parin vuoden aikana palaset ovat vasta alkaneet loksahdella paikoilleen sulkapallossa.

Tavoitteena on ollut voittaa SM-kultaa.

– On myönnettävä, että se tuli kyllä pikkuisen puskista. Sulkapalloa jatketaan edelleen entistä nälkäisempänä! Nieminen lupaa.

Niemisen valmennuksesta ovat vastanneet Timo Koljonen ja Clearin monitoimimies Jukka Rantanen .

– Valtteri Nieminen on ihannevalmennettava, joka on aina hyvällä tuulella, erittäin motivoitunut ja antaa kaikkensa. Vahvuutena on aina ollut hyvä fyysinen pohja ja iso intohimo kehittyä, Koljonen ylistää.

– Muutaman viime vuoden satsaus puolustuspeliin ja pelikäsityksen kehittämiseen loksahtivat kerralla kohdalleen näissä kisoissa.

Hän on valmentanut Niemistä vuodesta 2008.

Naisten nelinpelissä Clearin pari Ida Hankala ja Elle Mahnala sekä Clearin Marikki Pitkänen ja Emilia Ojala (RaSu) pääsivät karsintojen kautta pääsarjaan. Molemmat parit hävisivät ensimmäinen ottelunsa pääsarjassa.

Kisoissa oli myös mukana Kaarinan Sulan Timo Rantanen ja Clearin Iiro Koivula , jotka eivät karsinnoista nousseet pääsarjaan. Naisten kaksinpelissä Clearin Marikki Pitkänen pääsi karsinnoista pääsarjaan ja voitti ensimmäisen ottelunsa, mutta toisessa ottelussa tuli häviö tulevalle Suomen-mestarille Julia Saloselle (Puistolan Urheilijat) eräpistein 13-21, 9-21.

Teksti: Mika Valkonen, Pekka Kuukkala