
Kaarinalaislähtöinen yrittäjä Iiro Pukkala avaa pakettiauton oven ja on työpaikallaan. Liukuoven takaa paljastuu rivi nojatuoleja, jotka on suunniteltu erityisesti ikäihmisille.
Entinen huonekalumyyjä vaihtoi marraskuussa vakityöt yrittäjyyteen ja toimii nykyisin aktiivituolien jälleenmyyjänä. Myymälän sijaan hän tapaa asiakkaita heidän kodeissaan ja erilaisilla messuilla.
Pukkala nostaa nojatuolin ulos autosta ja pyytää kokeilemaan. Varsinainen juju paljastuu ylös noustessa. Ikäihmiset ponnistavat usein ylös nojatuolista käsivoimiinsa tukeutuen. Aktiivituolissa käsinojat painuvat ponnistaessa alaspäin ja samalla istuinosa nousee. Tuoli ikään kuin työntää istujan takapuolesta jalkeille.
– Huonekaluliikkeessä työskennellessäni myin ikäihmisille moottorituoleja. Aktiivituolin ainoa moottori on ihminen itse. Tuoli auttaa istujan ylös hyödyntäen hänen oman kehonsa painoa ja jäljellä olevia lihasvoimia, Pukkala selittää.
Vaikeinta on nousta ylös
Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Pukkala työskenteli 24 vuotta huonekaluketjussa myyjänä ja myymäläpäällikkönä. 50-vuotissyntymäpäivien lähestyessä hän päätti, että on korkea aika toteuttaa haave yrittäjyydestä. Seniorikalusteet puhuttelivat häntä oman lähipiirin takia.
– Vanhempani ovat yli 80-vuotiaita, ja heidän arkeaan seuratessa olen havainnut, kuinka tärkeitä ovat tuotteet, jotka auttavat vanhuksia tai muuten huonosti liikkuvia ihmisiä pärjäämään pidempään omassa kodissaan.
Kotimaassa valmistettavat Armi-aktiivituolit vakuuttivat entisen huonekalumyyjän pikkuhiljaa. Tuoli on saanut alkunsa seniori-ikäisen rouvan kokemuksesta. Hän joutui istumaan tuntikausia tuolissa, koska ei päässyt siitä omin avuin ylös.
Rouvan tarinan kuultuaan fysioterapeutti Jorma Eerola sai ajatuksen tuolista, joka auttaa istujan ylös aktivoiden heidän omia lihaksiaan. Tamperelaiskeksintö on suojattu patentilla.
Pukkalan asiakaskunta koostuu pääasiassa yli 70-vuotiaista ihmisistä, joiden lihaskunto on heikentynyt. Ikäihmiset kokevat yleensä vaikeana sen hetken, kun pitäisi ponnistaa ylös tuolista.
– Monet yrittävät korjata istuma-asentoaan tyynyjen avulla. Niitä alkaa ilmestyä takapuolen alle ja selän taakse, Pukkala kuvailee.
Tulevaisuudessa Pukkalan on tarkoitus ottaa myyntiin myös muita seniorikalusteita, esimerkiksi sänkyjä tai keittiöntuoleja.
Koronaturvallinen esittely
Palkkatyöhön verrattuna Pukkala nauttii erityisesti yrittäjyyden tuomasta vapaudesta. Ilta- ja viikonlopputyöt ovat vaihtuneet päivävuoroihin. Päivän aikataulun saa päättää itse.
Kaarina on kaupunkina Pukkalalle erityisen tuttu, sillä hän on asunut täällä 20 vuotta elämästään ja hänen vanhempansa asuvat edelleen. Tuolia esitellessä saattaa vierähtää helposti pari tuntia, sillä kaupanteon lomassa tulee helposti rupateltua kaikesta muustakin.
Viime aikoina koronavirus on pakottanut kotiesittelyjä tekevän yrittäjän miettimään vaihtoehtoisia toimintatapoja. Pakettiautossa kulkee paketillinen kumihanskoja.
– Jos joku ei halua minua viruksen pelossa kotiinsa, voin tuoda tuolin testattavaksi oven taakse ja palata hakemaan sen jonkin ajan päästä, hän lupaa.