Kaarinalaiset pääsevät ensi viikolla kuuntelemaan Kaarinan omaa kirjailijaa, dekkaristi Esa-Pekka Kanniaista. Hän tulee Piikkiön kirjastoon kertomaan romaaneistaan.
Kanniainen on julkaissut kaksi dekkaria: Pimeä korpi (2011) ja Hämähäkin huone (2019).
Kun kirjailija palasi rikospaikalle
Artikkeli on julkaistu alun perin Kaarina-lehdessä 16.5.2012.
Oksien välistä tuikkiva aurinko luo varjoja Auranlaaksossa sijaitsevan uhrikiven ympärille. On lämmin kevätpäivä – lähes samanlainen kuin dekkarikirjailija Esa-Pekka Kanniaisen romaanin ensimmäisillä sivuilla. Tällä kertaa uhrikiven päällä ei makaa kuitenkaan 12-vuotiaan teinipojan ruumis, vaan kirjailija itse.
– Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta, kun käyn täällä. Olen nähnyt paikan aiemmin vain netistä. Tosin käytin vähän kirjailijan vapautta ja siirsin uhrikiven tarinassa tuonne mäenhuipulle, Kanniainen virnistää osoittaen kohti Muikunvuorta.
Kanniaisen esikoisromaanin Pimeän korven tapahtumat sijoittuvat suurelta osin hänen kotikulmillensa Littoisiin. Entinen vankilapastorin sijainen ja Turun vankilan nykyinen musiikin ohjaaja on ammentanut aineksia kirjaansa työstään. Dekkarin kirjoittaminen on ollut osittain terapeuttinen kokemus.
– Työssä tulee jatkuvasti vastaan karmeita asioita, joista ei voi puhua ulkopuolisille. Kaikkein pahimmista tarinoista ei pystyisi edes kirjoittamaan, koska kukaan ei uskoisi niitä. Toisaalta myös intimiteettisuojalaki estää niistä kirjoittamisen.
Kukaan ei synny pahaksi
Pimeä korven lukeneet vangit ovat kiittäneet kirjailijaa siitä, ettei siinä varsinaisesti tuomita ketään, vaan esitetään ihmisiä eri käänteissä ja haastetaan lukija pohtimaan, miten hän itse toimisi vastaavassa tilanteessa.
Kanniainen tunnustaa ärsyyntyvänsä iltapäivälehtien lööpeistä, joissa leimataan ja yksinkertaistetaan asioita. Todellisuudessa karmea rikos on hänen mukaansa usein pitkän tapahtumaketjun päätepysäkki. Kukaan ei synny pahaksi, vaan elämä muokkaa ihmistä.
– Olen nähnyt niin paljon, että voin sanoa, että kuka tahansa meistä voi syyllistyä rikokseen. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin myös mahdollisuus valita.
Mutta miksi ihmeessä keski-ikäinen kirjailija on valinnut teoksensa päähenkilöksi nuorehkon naisen? Kanniainen tunnustaa sen olleen osin laskelmoitu juttu. Dekkareita kun lukevat eniten 30-vuotiaat naiset.
– En tehnyt kuitenkaan kaikkia valintoja sen perusteella, mikä myy. Muuten olisin tehnyt päähenkilöstä naispuolisen James Bondin, jolla on kymmeniä miessuhteita, hän toteaa leveästi hymyillen.
Kätkettyjä vinkkejä
Rikoskomisario Anna Kariluodon tarina saa luultavasti jatkoa, sillä Kanniaisella on kaksi jatko-osaa valmiiksi mietittynä. Sitä kirjailija ei suostu paljastamaan, tapahtuuko Littoisissa lisää murhia.
– Voin kertoa vain sen, että kirjassa seikkailevat samat ihmiset, mutta kiikarit laajenevat. Nyt katsotaan globaalia rikollisuutta ja sitä, miten se linkittyy Suomeen.
Kanniaisella on pöytälaatikossaan myös useita näytelmäkäsikirjoituksia. Kolmekymppisenä hän haaveili kirjoittavansa menestysnäytelmän, mutta hylkäsi unelmansa, kun haku teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle tyssäsi 13. sijalle. Sisään pääsi vain yksi.
Dekkaria hahmotellessaan Kanniainen huomasi, ettei se poikkea juurikaan näytelmän kirjoittamisesta. Jotkut pitävät dekkareita roskakirjallisuutena, mutta Kanniainen uskoo, että hänen kirjansa voi lukea useita kertoja ja löytää aina jotakin uutta.
– Se on täynnä yksityiskohtia, joita ei välttämättä huomaa, jos kirjaa lukee ahmien.
Väinö Linnansa lukenut saattaa esimerkiksi hoksata, että rikoskomisario Kariluodon nimi on lainattu Tuntemattomasta sotilaasta – henkilöltä, joka nousee vasta tarinan loppumetreillä sankariksi.
Kirjailijavieras 16.3. klo 17.30 Piikkiön kirjastossa.
Teksti Heinimaija Hirvonen, kuva Jane Iltanen.
