Harri Tuomi rakentaa linnuille koteja Kuusiston sillan kupeessa

0
Eniten Harri Tuomelta ostetaan talitiaisen pönttöjä. - Osa ihmisistä innostuu linnunpöntöistä niin kuin Muumi-mukeista ja kerää koko sarjan, Tuomi kertoo.

Muutamia vuosia sitten turkulainen Harri Tuomi nikkaroi lähinnä sattuman kautta muutaman tiaispöntön ja päätyi myymään niitä Salon Kisko-päiville.

Markkina-aamu valkeni ukkosenharmaana. Taivas repesi ja asiakkaat kaikkosivat vähän sen jälkeen, kun mies sai myyntitelttansa pystyyn.

– Päivä oli niin floppi kuin olla voi. Jostakin syystä itselleni jäi kuitenkin kipinä, huonekaluteollisuudessa työskennellyt mies muistelee.

Pönttöjen rakentaminen tuntui Tuomesta niin mukavalta puuhalta, että hän pohti, uskaltaisiko linnunpöntöistä tehdä itselleen elinkeinon.

Parin vuoden ajan hän myi linnunpönttöjä koemielessä Turun kauppatorilla. Sinä aikana vahvistui päätös yrityksen perustamisesta ja verkkokaupan avaamisesta.

Asiakkaat opettavat


Viime syksystä asti Tuomella on ollut oma pönttöverstas ja Toinen luonto -niminen myymälä Kuusiston sillan kupeessa, Saaristotien länsipuolella.

Linnunpöntöt eivät ole bisnesideana helpoimmasta päästä. Peruspöntön saa marketista alle kympillä. Halutessaan jokainen osaa rakentaa linnunpöntön myös itse.

– Mietin, että ainoa tapa pärjätä tällä alalla on tehdä pöntöt niin hyvin, että asiakkaat ostavat niitä sen takia.

Tuomi käyttää keskimäärin kolme päivää viikosta pönttöjen valmistamiseen ja loput niiden myymiseen. Tori- ja markkinapäiviä kertyy helposti 200 vuodessa.

Työmäärä on valtava, mutta Tuomi kertoo nauttivansa käsillä tekemisestä ja uuden luomisesta. Työn mukaviin puoliin kuuluu myös ihmisten tapaaminen toreilla ja tapahtumissa.

– Lähes kaiken, minkä tiedän tästä alasta, olen oppinut asiakkailta, Tuomi kertoo.

Epäuskosta syntyi hitti


Pönttömallisto on kasvanut asiakaspalautteen pohjalta. Lukuisten erilaisten linnunpönttöjen rinnalle on tullut lepakonpönttöjä, oravabaareja ja hyönteishotelleja.

– Ensimmäinen lajilisäykseni oli lepakonpönttö. Joku tuli kysymään sellaista markkinoilla ja lupasin tehdä, vaikka en uskonut siihen alkuunkaan. Siitä tulikin hittituote.

Lepakonpönttöjä ostetaan Tuomen mukaan pääasiassa kesämökeille. Hänen mukaansa l​epakot jättävät kattorakenteet rauhaan, kun pöntön kiinnittää talon seinään.

Nykyisin myös hyönteispöntöt ovat kysyttyjä. Uusin lisäys mallistossa on kimalaisen pesäpönttö.

– Pölyttäjien elintilanne on monin paikoin huolestuttava. Siksi on tärkeää tarjota niille lisääntymisen turvaavia keinopesiä. Luonto kiittää yleensä näistä toimista muun muassa paremmalla marjasadolla, Tuomi selittää.

Linnunpönttöjä hankitaan Tuomen mukaan ympäri vuoden. Kiivain myyntisesonki alkaa yleensä maalis-huhtikuussa, mutta kulunut talvi on ollut hyvin epätavallinen. Uutisissa kerrottiin äskettäin mustarastaspoikueen jo lentäneen pois pesästä.

– Poikkeuksellisen talven takia luonto on aivan sekaisin. Jos aikoo panna pönttöjä puuhun, niin se kannattaa tehdä nyt.