Kaarinan lukion opiskelijat siirtyvät tuettuun itsenäiseen opiskeluun ja etäopiskeluun ajalle 16.–27.3.2020. Kaikki lähiopetustunnit koululla on peruttu, kertoo lukio sunnuntaina.
Päätös ei koske kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuvia.
– Haluamme järjestelyllä varmistaa, että lukio kykenee kaikissa olosuhteissa turvaamaan ensi ja sitä seuraavalle viikolle aikataulutetut ylioppilaskirjoitukset. Ehkäisemme ennalta koronaviruksen leviämistä erityisesti kirjoittajien keskuuteen minimoimalla lukiossa olevan opiskelijajoukon vain kirjoituksiin osallistuviin, kerrotaan rehtori Kimmo Laitisen allekirjoittamassa tiedotteessa.
Lukion mukaan koulutuksen järjestäjällä on lakiin perustuva oikeus määrätä lukion kurssi tai sen osa itsenäisesti suoritettavaksi.
Myös monet muut lukiot Suomessa ovat sunnuntaina kertoneet siirtymisestä etäopetukseen.
Lukio tiedottaa, että opettajat huolehtivat kurssikohtaisen ohjeistuksen antamisesta omien opetusryhmiensä opiskelijoille. Opiskelijahuollon palvelut ja opinto-ohjaajan tuki ovat käytettävissä puhelimitse ja Wilman kautta.
Opiskelijoilla on myös mahdollisuus noutaa kouluruoka lukiolta erillisen ohjeistuksen mukaisesti.
Lukion opiskelijoita ja heidän huoltajiaan tiedotetaan järjestelystä tarkemmin Wilman välityksellä.
Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat Kaarinan lukiossa Ylioppilastutkintolautakunnan ohjeiden ja uusien aikataulujen mukaisesti.