Kaarinan terveyskeskukseen tuli ilta- ja viikonloppupäivystys, yleisötilaisuudet ja kansalaisopiston kurssit peruttu, kirjasto ja uimahalli auki – katso muutokset Kaarinan kaupungin toiminnassa täältä

0

Koronavirustartuntojen ehkäiseminen on aiheuttanut äkillisiä muutoksia Kaarinan kaupungin toimissa.

Kaupunki tiedottaa, että Kaarinan terveyskeskuksessa käynnistetään maanantaina päivystysvastaanotto iltaisin Tyksin päivystyksen ruuhkan purkamiseksi.

Terveyskeskus on avoinna iltaisin toistaiseksi maanantaista torstaihin kello 20 saakka. Lauantaisin ja sunnuntaisin terveyskeskus on auki kello 10–14.

Kaikki kaupungin järjestämät tapahtumat ja yleisötilaisuudet on peruttu, huomisesta lauantaista alkaen.

Kansalaisopiston kurssit peruutetaan koko loppukeväältä, ja käynnissä olevat kurssit keskeytyvät. Kurssimaksut hyvitetään osallistujille.

Lasten Lystikkäät on peruutettu koko keväältä.

 

Kuntosalit auki, nuorisotilat kiinni

Kaikkia kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluita ei kuitenkaan ole suljettu. Kaarinalaiset pääsevät yhä sivistämään itseään, sillä Kaarinan kirjastot ovat auki normaalisti – ainakin toistaiseksi.

Myös kaupungin liikuntahallit, uimahallit ja kuntosalit pidetään normaalisti auki. Vain Visiitin kuntosali suljetaan.

Nuorisotilat ovat kiinni.

Kaikki kaupungin ikäihmisille, nuorisolle ja erityisryhmille järjestämät liikuntaryhmät peruutetaan.

Kaupunki suosittaa myös, että lapset ja nuoret eivät osallistuisi harrastuksiin.

Vierailuja ikääntyneiden hoivakodeissa ja terveyskeskussairaalan vuodeosastolla on rajoitettu. Suosituksena on välttää vierailuja kokonaan ja olla vain puhelimitse yhteydessä myös kotona asuviin kotihoidon piirissä oleviin.

 

 

Kotiin jäävät oppilaat jatkavat koulutyötä Wilman avulla

Kouluja tai päiväkoteja ei ainakaan vielä suljeta, mutta ulkomailta palaavia lapsia ja nuoria ohjeistetaan olemaan kotona 14 vuorokauden ajan. Kotiin jäävän lapsen sisarukset voivat kuitenkin tulla kouluun.

Koulutyötä ei kotonaoloaikana katkaista, vaan opiskelua jatketaan Wilman ja etäyhteyksien avulla.

Huoltaja voi myös pyytää lapselleen lupaa olla pois koulusta. Koulutyötä jatketaan tällöinkin.

Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion vanhempainillat, urheilukilpailut, discot, retket, leirikoulut ja opintomatkat on peruttu toistaiseksi. Myöskään vierailijoita ei oteta kouluissa tai päiväkodeissa vastaan.

Neuvolatarkastuksia siirretään pääsääntöisesti myöhempään ajankohtaan. Jo varattuja aikoja ei kuitenkaan peruuteta.

Kaupungin ulkopuoliset tapahtumien järjestäjät eivät toistaiseksi voi tehdä uusia tilavarauksia kaupungin tiloihin. Kaupunki suosittelee jo varattujen ei-välttämättömien tilaisuuksien perumista.

Kaupungin päätöskentekoelimet kokoontuvat normaalisti, mutta seminaarit ja työpajat perutaan.

 

Lue Kaarina-lehti diginä