Kommentteja Kaarinan lukion ylioppilaskokelailta: viinirypäleitä eväänä ja ajanhallinta pielessä

0
Lauri Saarni

Kaarina-lehti kävi Kaarinan lukiolla kyselemässä kirjoittajien mietteitä torstaina äidinkielen kirjoitustaidon kokeen jälkeen. Lukio oli silloin vielä normaalisti auki, mutta muutamalla opiskelijalla ja henkilökunnan jäsenellä epäiltiin olevan koronavirus.

Lauri Saarni Kesämäestä: ”En sitten lähtenyt Yhdysvaltoihin kirjoitusten jälkeen”



Miten koe meni? Ainakin tämä kirjoitustaidon koe oli helpompi kuin lukutaidon koe.

Mikä on kirjoituksissa yllättänyt? Minulla englannin kuuntelu oli todella vaikea, vaikka olin luullut sitä helpoksi. Kuuntelussa oli outo intialainen aksentti, eikä sanoista saanut mitään selvää.

Mitä ajatuksia korona on herättänyt? Minun piti lähteä Amerikkaan Karibian risteilylle, mutta Trump sitten peruutti ne matkasuunnitelmat. Lähtö olisi ollut kaksi päivää viimeisen kirjoituskerran jälkeen.

Mitä olisit tehnyt lukulomalla toisin? Ihan hyvin tein töitä, joten samalla tavalla olisin mennyt.

Evääsi? Pari voileipää, pähkinöitä ja viinirypäleitä.

Mihin pyrit? Kauppakorkeakouluun.

Aurora Peltonen Varissuolta: ”Oli oma päätös olla valmistautumatta”



Miten koe meni? Tämä kirjoitustaidon koe vaikutti lupaavammalta kuin lukutaidon koe. Se oli ihan järkyttävä ja outo, ja siitä on tehty paljon meemejäkin. Tehtävät eivät tuntuneet liittyvän mitenkään lukutaitoon.

Mikä on kirjoituksissa yllättänyt? Se, että mitä tahansa salissa tekee, tulee syyllinen olo. Kun venytteleekin, tulee olo, että yrittää vilppiä. Tunnelma on kireä.

Mitä ajatuksia korona on herättänyt? Olen ollut lähinnä huvittunut. Ihmiset ovat somessa ylireagoineet.

Mitä olisit tehnyt lukulomalla toisin? No en lukenut lukulomalla ollenkaan! Toisaalta oli oma päätös olla valmistautumatta. Minä taidan olla tekemässä täällä palvelusta muille, kun lasken arvosanarajoja.

Evääsi? Kolmivoileipiä, viinirypäleitä, taateleita, jaffa-keksejä ja suklaata. Minulla oli muuten äidinkielen kirjoitustaidon kokeessa nimipäivä.

Mihin pyrit? En tiedä vielä. Todennäköisesti menen vain töihin.

Vivian Vesterinen Raisiosta: ”Ajanhallinta lukulomalla on vaikeaa”



Miten koe meni? Oli helpompi kuin lukutaidon koe, näistä aiheista sai jotain irtikin. Äikkä ei ole minulle vahvin aine, joten nyt on helpottunut olo. Äikän kokeisiin ei voi kunnolla edes opiskella etukäteen.

Mikä on kirjoituksissa yllättänyt? Ei oikeastaan mikään.

Mitä ajatuksia korona on herättänyt? Onhan se vakava asia, mutta ei se ole juuri järkyttänyt. Vanhemmat ovat olleet enemmän huolissaan.

Mitä olisit tehnyt lukulomalla toisin? Aina olisi voinut olla ahkerampi. Kotona on hankala löytää motivaatiota, ja on vaikea hallita omaa ajankäyttöä. On liian helppoa katsoa vain Netflixiä… Lisäksi kokonaisuus, josta pitäisi lähteä tekemään töitä, on todella iso.

Evääsi? Kolmioleipää, suklaakarkkeja, viinirypäleitä, tomaatteja – ja mutakakkua, minulla on tänään syntymäpäivä.

Mihin pyrit? Hyvä kysymys! Ehkä luokanopettajaksi.

Daniel Bowers Littoisista: ”On raskasta istua samassa paikassa koko päivän”



Miten koe meni? Aika helppoa oli, odotin vaikeampaa. Kirjoitin kertomuksista identiteetin rakentajana.

Mikä on kirjoituksissa yllättänyt? En ollut alun perin ajatellut, että tarvitsisin koko kuutta tuntia. On myös vähän raskasta ja väsyttävää olla niin pitkään samassa paikassa.

Mitä ajatuksia korona on herättänyt? Ei mitään isompaa huolta.

Mitä olisit tehnyt lukulomalla toisin? Aina olisi voinut lukea enemmän.

Evääsi? Voileipä ja eväspatukka.

Mihin pyrit? Merenkulkuoppilaitokseen.

Teksti ja kuvat: Maria Kesti