Korona ei vielä riehu Kaarinassa, ja hoitotarvikkeita riittää

0
Terveyskeskusta ei nyt kannata kuormittaa sairauspoissaolotodistuksien pyytämisellä.

Kaarinassa oli tiistaina Kaarina-lehden mennessä painoon todettu koronavirus vasta kahdella ihmisellä. Näin kertoo avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen Kaarinan terveyskeskuksesta.

– Myös henkilökunta on pysynyt pääosin terveenä. Yhtään koronaan sairastunutta ei ole, ja sairaspoissaolot ovat normaalilla tasolla, Arjonen toteaa.

Julkisuudessa on huolestuneena kirjoitettu hoitotarvikepulasta, mutta Arjosen mukaan Kaarinassa tarvikkeita on ainakin toistaiseksi riittävästi ja niitä on tilattu lisää.

– Emme kuitenkaan jaa nyt tarvikkeita ulos terveyskeskuksesta, jotta niitä riittää henkilökunnalle ja potilaille, kun tarve on suurin.

Kaarinassa ei ole jouduttu käyttämään uudelleen kertakäyttöisiksi tarkoitettuja tarvikkeita, mutta sitäkin vaihtoehtoa on mietitty etukäteen, jos hoitotarvikkeista tulee myöhemmin pulaa.

Kaarina avasi viime viikolla ilta- ja viikonloppupäivystyksen muille kuin hengitystieinfektioista kärsiville. Toistaiseksi uudessa päivystyksessä on Arjosen mukaan ollut rauhallista.

Yli 70-vuotiaiden vastaanottoaikoja muutetaan parhaillaan puhelin- tai videovastaanotoiksi, jos ne vain ovat mahdollisia.

Arjonen muistuttaa, että karanteenitodistusten kirjoittaminen ilman todettua altistusta varmistetulle koronatapaukselle ei kuulu terveyskeskuksen tehtäviin. Kotiin jääneiden oireettomien työntekijöiden tulee sopia poissaoloista oman työnantajansa kanssa.

– Tämä vaikuttaa nyt olevan yleisin väärinkäsitys tällä hetkellä, Arjonen kommentoi.

– Toivomme työnantajilta joustoa, jotta koronaepäilyn vuoksi sallittaisiin esimerkiksi viikon poissaolo omalla ilmoituksella. Päivystys ruuhkautuu muutoin sairaslomatodistuksen hakijoista.

Teksti ja kuva: Maria Kesti