Kuntoutuspalveluilla on tällä hetkellä paljon kysyntää

0
Tämä liike tekee hyvää niskahartiaseudulle, kertoo 44-vuotias Relaxionin yrittäjä Samu Kaukoranta. Laita kädet ristiin kehon eteen, kämmenet olkapäille. Käännä toista olkapäätä vastakkaisen puolen polvea kohti. Toista kymmenen kertaa kummallekin puolelle. Relaxionilla on yhteensä kymmenen työntekijää.

Vain viisi vuotta sitten perustettu Relaxion laajensi kesällä tilojaan Kaarinan keskustassa. Lisäksi helmikuussa yritys avasi uuden toimipisteen Piikkiöön, ja Littoisissa on ollut Relaxionin toimipiste puolitoista vuotta.

Kaarinassa on myös kolme muuta fysioterapiapalveluja tarjoavaa yritystä sekä lukuisia muita tarjoajia, jotka antavat apua kaarinalaisten kolotuksiin ja virheasentoihin.

Ilmeisesti alalla menee nykyään hyvin, Relaxionin toimitusjohtaja ja urheilufysioterapeutti Samu Kaukoranta?

– Kyllä. Äänemme on kantautunut kuuluviin, ja ihmiset osaavat etsiä yksityisistä hoitolaitoksista apua. Lisäksi kun asiakkaamme palaa esimerkiksi työpaikalle tai eläkeläisten kerhoon ja kertoo, miten on saanut meiltä apua, moni muukin osaa hakeutua hoitoon.

Mikä on yleisin vaiva, johon tarvitaan fysioterapeuttia?

– Omassa työssäni alaraajojen ongelmat, kuten lonkan, polven ja jalkaterän ongelmat. Voi olla nivelrikkoa, kantapään erilaisia kiputiloja, luupiikkejä ja akillesjänneongelmia.

Seuraavaksi yleisin syy on selkä ja niskahartiaseutu. Kolmanneksi yleisin syy on olkapään vaivat.

Käykö usein ilmi, että jatkuvan vaivan syy onkin ihan toisaalla kehossa?

– Kyllä! Esimerkiksi jalkateräongelmat voivat parantua pohkeiden käsittelyllä, tai asiakas tulee meille polven vuoksi, mutta todellisuudessa kyse on selkäongelmasta.

Eräällä 12-vuotiaalla pojalla meni jatkuvasti reidet treeneissä jumiin, ja tuli pahoja polviongelmia. Tarvittiin vain yksi hoitokerta, jossa lannerankaa manipuloitiin, ja vaivat parantuivat. Selkärangassa oli ollut nikamalukko.

Eräällä 50-vuotiaalla rouvalla taas oli oikea polvi lähes liikkumaton. Hänellä syynä oli reiden kireät sidekudokset. Faskiakäsittely etureidelle riitti, ja hän pääsi kyykkyyn.

Tulevatko asiakkaat teille suoraan vai lääkärin lähetteellä?

– Sekä että. Suurin osa tulee ilman lähetettä.

Lääkärin lähetteellä asiakas voi valita itse fysioterapian hoitopaikan ja sitä kautta hakeutua meille. Lisäksi meillä on yhteistyösopimuksia paikallisten urheiluseurojen kanssa.

Olette perheyritys. Sinun lisäksesi Relaxionin omistajana on vaimosi Petra Kaukoranta. Miten päädyitte Kaarinaan?

– Minä olen kotoisin Turusta, Petra Helsingistä. Opiskelin Helsingissä fysioterapeutiksi ja menin vuonna 1999 töihin Petran vanhempien yritykseen. Löysimme siellä toisemme. Yritykseen tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Petrasta tuli sen toimitusjohtaja ja minusta liiketoimintajohtaja. Myöhemmin yritys myytiin. Olimme sen jälkeen pari vuotta töissä muilla, kunnes mietimme, että voisi olla aika perustaa oma yritys.

Meidän piti muuttaa Helsingistä Turkuun, mutta ihan sinne saakka ei päästy. Kun etsimme asuntoa, ihastuimme Kaarinan rantoihin ja löysimme lopulta asunnon Raadelmasta.

Vieläkö Relaxion aikoo laajentaa?

– Kyllä. Tosin vielä emme tiedä, minne.

Turussa on jo paljon kilpailua, mutta Turun seutu, kuten Paimio ja Lieto, voisivat olla varteenotettavia. Etsimme keskeisiltä paikoilta hyviä liiketiloja, joissa on parkkipaikat lähellä.

Teksti ja kuva: Maria Kesti