
Kaarina-lehteen otti yhteyttä Rauhalinnassa asuva lukija, joka ihmetteli heidän postilaatikkoonsa jatkuvasti ilmestyviä toisten ihmisten posteja.
– Yleensä ne ovat olleet viereisen kadun tai talon posteja. Osa on ollut hyvinkin kiusallisia, kuten ulosottokirjeitä. Viimeksi tuli Krossiin lähetetty kirje, jossa oli pankkikortti, lukija kertoo.
Väärien ihmisten posteja alkoi ilmaantua heille noin kolme kuukautta sitten.
Postin Lounais-Suomen aluepäällikkö Hannu Riihimäki pahoittelee tapahtunutta.
– Eihän näin tietenkään pitäisi käydä. On hyvä, että saamme palautetta, jotta tiedämme, että ohjeistusta ja neuvomista tarvitaan lisää, Kyseisellä alueella on ollut kohtalaisen uusi jakaja, ja tähän mennessä sieltä on tullut vain muutamia yksittäisiä palautteita, hän toteaa.
Toistuvista erehdyksistä kannattaa antaa tieto Postille palautepalvelun kautta, joko verkkosivujen kautta tai soittamalla. Silloin tieto pääsee varmimmin jakajan esimiehelle.
Väärään osoitteeseen tulleen Postin kirjeen voi pudottaa Postin kirjepostilaatikoihin, eikä uutta postimerkkiä tarvitse hankkia.
Ensimmäiseksi Riihimäki kehottaa tarkistamaan kuoresta, ovatko väärään osoitteeseen tulleet kirjeet Postin vai jonkin muun tahon jakamia. Suomessa on 17 operaattoria, jotka jakavat kirjeitä. Jokaiselle jakeluyhtiölle sattuu inhimillisiä virheitä, ja kukin jakeluyhtiö vastaa omistaan.
Kaarinassa toimii Postin lisäksi aktiivisesti Lounais-Suomen Tietojakelu.
Jos Lounais-Suomen Tietojakelu jakoi kirjeen väärin, minne sen voi viedä?
Toinen Kaarina-lehden lukija ihmetteli, mitä tehdä, kun postiluukusta tuli väärän ihmisen kirje, jonka oli jakanut Lounais-Suomen Tietojakelu.
Postiin tällaista kirjettä ei voi palauttaa, eikä LSTJ:lla ole sellaisia toimipisteitä, joihin kiikuttaa kirjeitä. Lukija oli itse maksanut postimerkin ja laittanut kirjeen menemään Postin kautta.
– Jos LSTJ:n kirjeitä tulee väärään osoitteeseen, voi olla meihin yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Lähetämme silloin asiakkaalle palautuskuoren, jonka postimaksu on maksettu, vastaa Outi Kossila LSTJ:stä.
Sähköpostiosoite on jakelu@lstj.fi, puhelinnumero 02 269 4141.
Lounais-Suomen Tietojakelu toimii 24 kunnan alueella Varsinais-Suomessa, ja se jakaa esimerkiksi Kaarina-lehteä ja Turun Sanomia .
Teksti ja kuva: Maria Kesti