
Rakas Kaarina -valokuvakilpailun toiseen sarjaan, jossa etsittiin kuvia modernista ja historiallisesta Kaarinasta, tuli parisenkymmentä näyttävää kuvaa.
Kuvista löytyi sekä historian havinaa että uutta Kaarinaa. Sarjan voittajaksi pääsi otos modernista Kaarinasta: voiton vei Eve Penttisen kuva riippusillalta Auranlaaksosta.
Kuvassa on tuotu esiin kauneutta miljööstä, jota ei yleensä tule katsottua esteettisin silmin. Karskista ympäristöstä on paljastettu sen harmoninen ja pysäyttävä puoli. Modernissa maisemassa avautuu kuin polku taivaaseen, ja ruskan värit tuovat kuvaan herkullisuutta. Lisäksi Auranlaakson riippusiltaa on harvoin nähty Kaarinasta otetuissa kuvissa.
Muissa kärkeen päässeissä kuvissa näkyi Kuusiston kirkkoa, Kaarinan ydinkeskustan kerrostaloja ja Hovirinnan rantaa – joka vanhalta nimeltään on muuten Huovirinta.
Seuraavassa sarjassa päästään kuvaamaan ihmisiä: teemana on Kaarinalaisten elämää.
– Luonto ja rakennettu ympäristö luovat jokaisesta paikasta oman, uniikin asuinympäristön. Kuitenkin ilman elämää – ihmisiä ja eläimiä – kaunein ja tyylikkäinkin paikka alkaa tuntua pian tyhjältä, miettii Susanna Lahtinen Know Your Hoods -yrityksestä.
– Kannustamme kuvaamaan elämän kiinnostavia hetkiä, niin ihmisten kuin eläinten kanssa.
Huomaathan, että kuvissa tunnistettavasti näkyviltä ihmisiltä pitää kysyä lupa kuvan julkaisua varten.
Sarjan palkintona on Heirolin tuotepalkinto, joka sisältää teräksisen juomapullon ja eväsrasian. Kuvia voi lähettää 15.3. asti.
Kilpailu on Kaarina-lehden, Kaarinan kaupungin, Kaarinan Kehitys Oy:n ja Know Your Hoodsin järjestämä.
Teksti: Maria Kesti
Millä tahansa seuraavista keinoista osallistut kisaan:
- Instagramissa: Tägää kuvaan #rakaskaarina.
- Facebookissa: Lisää kuvasi Know Your Hoodsin Facebook-sivuilla kisapostauksen kommenttiosioon.
- Sähköpostilla: Lähetä kuva osoitteeseen info@cyf.fi.
- Kerro kuvan yhteydessä, mistä ja milloin kuva on otettu. Ilmoita myös nimi tai nimimerkki, jota haluat käytettävän mahdollisen voiton yhteydessä.
- Kuvia voi lähettää 15.3. asti. Kuvien ei tarvitse olla uusia, vaan myös vanhoilla digikuvilla voi osallistua kisaan. Muista kuitenkin kertoa, mistä ja milloin kuva on otettu. Lisäksi jos kuvaan liittyy tarina, sen saa mielellään kertoa.
- Lähettämällä kuvan kisaan annat samalla luvan siihen, että kuvaa voi julkaista kilpailua koskevissa julkaisuissa Kaarina-lehdessä sekä Kaarinan kaupungin, Kaarinan Kehityksen ja Know Your Hoodsin verkkosivuilla ja some-kanavilla.
- Lisätietoja löytyy Know Your Hoodsin verkkosivuilta.