Auvaisissa kalakylässä meidän rivitalomme olivat uusia. Lauantaiaamuisin kaikki tienoon lapset kipittivät yöpaidoissa Leiskalle ostamaan irtokarkkia. Leiskan täti merkitsi summat ruutuvihkoon ja veloitti myöhemmin vanhemmilta.
Isommat ostokset oli hankittu Kengurumarketista, josta lapset saivat kengurutarroja.
Kun Hartwall jätti 1990-luvulla Kaarinan, tuntui, kuin pala omasta menneisyydestä olisi kadonnut. Leiskankin kauppa purettiin hiljattain, ja sama kohtalo odottaa Piispanristin ala-asteen vanhoja rakennuksia. Myös Kengurumarketin rakennus on purettu, mutta paikalla on nykyään Piispanristin Prisma.
Minua vanhemmille Piispanristin sukupolville – niille, jotka kävivät Rauvolan koulua – kaikki edellä mainitut nimet ovat ”niitä uusia”. Uudet kaarinalaiset taas ihmettelevät, missä ihmeessä Piispanristillä on esimerkiksi Hartwallin panimo, kun eihän kyseistä yritystä ole lähimaillakaan.
Piispanristiä kaavoitetaan tällä hetkellä uusiksi (s. 4–5), ja alueen asukkaiden kannattaa olla hereillä. Mikä vanhasta historiasta on tavalla tai toisella säilyttämisen arvoista? Mikä joutaakin jo mennä? Millaiseksi haluan kotikulmani?
Suunnitelmia on helppo muuttaa nyt, kun ne ovat vasta paperilla. On turha herätä siinä vaiheessa, kun lopulliset päätökset on jo tehty tai kun kaivinkoneet ilmestyvät tonteille.
Jotta saisi tietää, milloin on oikea aika sanoa oma sanansa, kärryillä pysyy seuraamalla paikallislehden uutisia sekä niitä huomaamattomia, pienellä präntättyjä kaupungin ilmoituksia, joita löytyy lehden loppupäästä.
Maria Kesti
