Pääkirjoitus: Kriisin keskellä

0

Kun yllättävä kriisi yllättäen puhkeaa, toiset täyttyvät tarmolla. He tarttuvat rivakasti toimeen muuttaakseen maailman välittömästi kriisinkestäväksi. Toiset lamaantuvat. Ajatus ei kulje. Jokainen teko tuntuu yhtä väärältä. He jähmettyvät seuraamaan, mitä tapahtuu. Toiset täyttyvät maailmojasyleilevällä uskolla ihmisten hyvyyteen. Toiset puhkeavat syyttelyihin. Närkästyneitä väärin sammutettu -väitteitä satelee. Toiset kieltävät kriisin: kyllä minä voin mennä kauppaan, kun olen ennenkin mennyt. Toiset takertuvat raivokkaasti annettuihin ohjeisiin ja käyvät päälle, kun joku oikoo mutkia.

Hetken kuluttua heiluri heilahtaa toiseen suuntaan. Tarmokkaat kuluttivat energiansa loppuun ja lamaantuvat. Aluksi lamaantuneet saavat itseään niskasta kiinni. Auttajien kesken alkaa syntyä repiviä riitoja. Syyttelijät myöntävät noloina ylireagoineensa, kieltäjät käsittävät kriisin olevan totta, ja niin edelleen.

Joku käy nämä inhimilliset reaktiot läpi tunneissa, joku viikoissa, toinen kuukausissa. Joka tapauksessa vasta kun shokin sanelema ensireaktio ja sen vastareaktio ovat ohi, on mahdollista nähdä, mitä koronakriisistä todella ajattelemme ja miten se vaikuttaa pysyvästi kaarinalaisiin, suomalaisiin ja maailmaan.

Meillä on myös pitkä aika todistaa näitä reaktioita. Epidemian huippua ennustetaan tätä kirjoittaessa Suomeen toukokuun toiselle viikolle. Hämmästyisin, jos nykyiset rajoitukset purettaisiin edes silloin. Uusia, nykyistä tiukempia rajoituksia suunnitellaan.

Antakaa itsellenne ja toisille anteeksi se, mitä yllättävä kriisi meissä tekee. Yritetään parhaamme. Nyt on myös hyvä hetki pitää päiväkirjaa, kerätä lehtileikkeitä ja tallentaa vaikkapa lähipiirin WhatsApp-keskusteluita – muodossa, jota joku pystyy 70 vuoden kuluttuakin lukemaan. Koronakriisi on meidän sukupolvemme maailmansota: se historiallinen, kaikkia yhdistävä tapahtuma, joka määrittää meitä loppuelämämme.

Maria Kesti