Tositilanteessa pulpetin alle pujahtamisesta tuskin olisi ollut apua, mutta ohjeen toisteleminen vähensi varmasti perheiden pelkoja ja antoi turvallisuudentunnetta. Turvallisuudentunne taas ehkäisee massojen paniikkireaktioita, jotka aiheuttavat yhteiskunnassa suurta tuhoa, räjähti ydinpommi tai ei.
Kun virkamies- ja poliittinen johto ohjeistaa kansaa vaaran uhatessa, päämääränä on aina vähentää haittoja sekä itse vaarasta että paniikkireaktioista. Kumpikin päämäärä on perusteltu.
Ongelmana on, että kun Kiina ohjeistaa suojautumaan koronavirukselta pesemällä kädet ja välttämällä kättelemistä, epäluulot heräävät. Mitähän tässä on haudattuna? Parempi on varmasti ruiskuttaa klooria hengitysilmaan tai hengittää ilotulitteiden savua. Parhaillaan WHO kamppailee saadakseen ihmisiä, joille on vuosikymmeniä suoraan valehdeltu virallisena tietona, uskomaan edes jotain virallista tietoa.
Suomessa on oikeutettua olettaa, että koronavirukselta suojautumisen suositukset aidosti ehkäisevät tautia eivätkä ole pulpetin alle piiloutumisen kaltaisia näennäisohjeita. Lisäksi on oikeutettua olettaa, että suositusten paikkansapitävyyttä tutkitaan.
Monet ovat lakanneet uskomasta virallisiin suosituksiin, koska ne ovat muuttuneet heidän elinaikanaan. Todellisuudessa ohjeistusten muuttuminen on vahva viesti siitä, että elämme oikeusvaltiossa. Suositukset perustuvat uusimpaan tutkittuun tietoon eivätkä siihen, näyttääkö valtionjohto uskottavalta.
Kannattaa siis pestä ne kädet. Hana on hyvä sulkea paperin avulla, ei paljaalla kädellä. Paina ovenkahvasta hihalla tai hanskalla. Yskitään kyynerpäähän eikä käteen. Tervehditään ihmisiä vähän kauempaa.
Maria Kesti