Sulkapalloseura Clear peruu viikonlopun eliittiturnauksensa – kisaa oli odotettu kotiseudulle pitkään

0

Kaarinalaisen sulkapalloseura Clearin piti järjestää viikonloppuna eliittikisasarjan osakilpailu Jarkko Nieminen Areenalla Turussa, mutta kisa jouduttiin peruuttamaan koronaviruksen takia.

Sulkapallon eliittitason turnauksia järjestetään vuosittain Suomessa vain muutamia, joten kilpailun saaminen kotiseudulle oli seuralle tärkeä ja odotettu asia. Kisa olisi ollut Varsinais-Suomen suurin tällä kaudella.

– Tähän viikonloppuun oltiin satsattu paljon vapaaehtoistyötä. Koko kisaorganisaatio oli ylpeänä valmiina haasteeseen, mutta luonto päätti toisin. Harmittaa kaikkien ja erityisesti pelaajien puolesta! toteaa pettyneenä seuran puheenjohtaja Mika Valkonen.

Sulkapalloliitto linjasi torstaina antamassaan tiedotteessa, että kukin jäsenseura tekee omat päätöksensä kotimaan alle 500 henkilön tapahtumista, mutta suosittelee noudattamaan viranomaissuosituksia.

Clearin johtokunta piti valtioneuvoston torstaina antaman viranomaissuosituksen jälkeen johtokunnan kokouksen, missä päätettiin peruuttaa viikonlopun turnaus koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

– Päätös, jonka johtokunta teki, ei ollut kivuton, mutta se oli päätös, jonka takana on helppo seistä. Kannamme seurana kortemme kekoon riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi.

Seuran puheenjohtaja näkee kuitenkin valoa tulevaisuudessa.

– Toukokuuhun saakka tullaan kaikki turnaukset todennäköisesti peruuttamaan, mutta itselläni on vahva usko siihen, että kesään mennessä pandemia on talttunut. Tällöin voitaisiin sulkapalloliiton poikkeusluvalla päästä pitämään eliittiturnaus vielä kesäkuussa.

Turnaukseen odotettiin 290 pelaajaa kisaorganisaation lisäksi.