Suunnistuksen maailmanmestari pitää huolta Kaarinan liikuntapaikoista

0
Pasi Ikonen kertoo, että noin puolet hänen ajastaan menee suunnistukselle. ”Suunnistus ei ole koskaan ollut minulle maailman tärkein asia, vaikka aika lähellä sitä kyllä.”

Joka arkiaamu Kaarinan keskusurheilupuiston laidalle ilmestyy pitkä, hoikka mies pyörän selässä. Keskurilla hän vaihtaa pyörän kaupungin pakettiautoon ja hurauttaa sillä viimeiset kilometrit työpaikalleen Piikkiön liikuntahallille.

Turussa asuva Pasi Ikonen , 39, on yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista suomalaissuunnistajista. Viimeiset kaksi vuotta hän on työskennellyt Kaarinassa liikuntapaikkojen hoitajana.

Huippusuunnistaja päätyi Kaarinaan sattumien kautta. Vielä muutama vuosi sitten Ikonen valmensi nuoria suunnistajia Turun seudun urheiluakatemiassa. Urheilu-ura joutui tauolle, kun hänen päästään löytyi vuonna 2017 aivokasvain.

Leikkauksessa kasvaimesta saatiin poistettua vain puolet, mutta syöpä saatiin kuriin kuukausia kestäneiden hoitojen avulla. Tällä hetkellä mies käy vain kontrolleissa.

Syövästä toivuttuaan Ikonen oli vailla töitä. Kaarinan viherealuepäällikkö Ossi Vesalainen oli hänelle tuttu suunnistuspiirien kautta.

– Ossi tarvitsi työvoimaa. Tartuin tilaisuuteen, kun hoidot olivat ohi, ja olin siinä kunnossa, että pystyin palaamaan työelämään. Olen tykännyt tästä duunista, koska työpäivät ovat todella vaihtelevia. Ei ole kahta samanlaista päivää.

Ikonen suorittaa parhaillaan työnsä ohessa liikuntapaikkojen hoitajan tutkintoa Vierumäellä. Kaarinassa miehen osaamista on hyödynnetty monin tavoin. Hän on muun muassa ollut järjestämässä Ryhmä Hau -suunnistuksia Vaparilla ja vetänyt koululaisille suunnistusta liikuntatunneilla. Haaveissa on koulu-Jukolan järjestäminen Kaarinan ala- ja yläkoululaisille.

Elämä muuttui päivässä



Ikonen kasvoi kolmilapsisessa perheessä Pohjois-Pohjanmaalla. Hän oli tyypillinen liikunnallinen lapsi, joka harrasti kaikkea jalkapallosta salibandyyn. Suunnistustreeneihin hän meni ensimmäisen kerran nelivuotiaana.

– Suurin piirtein kaikki lapset kotikylässäni Vihannissa harrastivat 1980-luvulla suunnistusta. Jossakin vaiheessa huomasin, että minulla on oikeasti lahjoja ja mahdollisuus päästä lajissa huipulle asti.

Yläasteen jälkeen Ikonen lähti suunnistuslukioon Hankasalmelle. Sen jälkeen kaikki tapahtui paljon nopeammin kuin kukaan osasi odottaa.

Vuonna 2001 Tampereella Pulesjärven maastossa kisattiin suunnistuksen maailmanmestaruudesta. 21-vuotias Ikonen oli suurelle yleisölle vielä melko tuntematon ja sai valmistautua kisoihin rauhassa. Yksi päivä muutti kaiken.

Kisojen viimeisenä päivänä oli ohjelmassa miesten pikamatka. Ikonen vei voiton täydellisyyttä hipovalla suorituksella.

Kamerat räpsyivät ympärillä. Yhtäkkiä nuorta miestä revittiin haastatteluihin ja mitalikahveille. Vuosiin Ikonen ei pystynyt rauhassa liikkumaan kisapaikalla, koska kaikki halusivat vaihtaa mestarin kanssa muutaman sanan tai pyytää nimmarin.

– Muistan, kun mestaruuden jälkeen ajoimme kisoista kotiin Jyväskylään. Oriveden kohdalla tuli sellainen tunne, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Onko kaikki tavoittelemisen arvoinen jo voitettu? hän muistelee.

Kisan jälkeen mitalihaastattelussa Ikonen totesi suuntaavansa tulevaisuudessa katseensa pidemmille matkoille.

– En arvannut, että kestää kymmenen vuotta ennen kuin saan MM-pitkältä hopeamitalin, hän naurahtaa.

Miehen urheilu-uraan on mahtunut myös paljon vastoinkäymisiä. Ikonen on puhunut julkisuudessa avoimesti mielenterveys- ja alkoholiongelmistaan. Tällä hetkellä hän kertoo voivansa todella hyvin.

– Olen opetellut elämään hetkessä. En murehdi tulevia ja olen sinut menneisyyteni kanssa. Vastoinkäymiset ovat opettaneet asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. En hätkähdä enää ihan pienistä.

Polte tallella



Suunnistus on edelleen iso osa Ikosen elämää. Pikamatkan maailmanmestari toimii taitovalmentajana Paimion Rastissa ja kisaa seuran edustusjoukkueessa.

Mies harjoittelee 10-17 tuntia viikossa. Harjoitusmäärät eivät ole vähentyneet huippuvuosista, mutta tyyli on. Kroppa ei enää kestä samanlaisia juoksumääriä kuin nuorempana, joten rinnalle on tullut enemmän pyöräilyä ja kehonhuoltoa.

Polte kilpailemiseen ei ole kadonnut mihinkään. Sen suhteen kaikki on vielä avoinna.

– Realisti minussa ajattelee, että nelikymppisenä alkaa tulla jo kaikenlaista kremppaa. Olen sanonut itselleni, että jos olisin vielä mukana maajoukkueessa, minun pitää oikeasti olla mitalikunnossa. Muuten en halua lähteä sinne viemään nuorempien paikkoja.

Toisaalta Ikonen kokee olevansa fyysisesti yhtä hyvässä kunnossa kuin parhaimpina vuosinaan.

– Koen, että pystyn juoksemaan vielä yhtä kovaa kuin ennenkin. Kartan lukemisen kanssa on enemmän haasteita, vaikka olen ollut siinä todella taitava. Välillä tuntuu, että nykyisin on enemmän intoa kuin taitoa.

Suunnistuksen saralla Ikonen haaveilee kaikkein eniten Jukolan voitosta. Palkintokaapissa on hopeaa ja pronssia, mutta kirkkain mitali Jukolasta vielä puuttuu.

Paimion Rasti sijoittui viime kesänä Jukolassa kahdeksanneksi, mikä ei Ikosta tyydytä. Hänen mukaansa joukkueella on realistiset mahdollisuudet voittoon.

– Vuoden päästä kesällä Jukola järjestetään Mynämäellä, mikä on varmasti meille etu. Uskoisin mahtuvani vielä silloin joukkueeseen.

Henkilökohtaisessa elämässä yksi haave on toteutumassa, kun Ikonen muuttaa naisystävänsä Piian kanssa yhteen Turkuun.

– Perhettä olisi tietysti kiva perustaa, kun ikää on tämän verran. Se on tällä hetkellä suurin haaveeni.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of