Tuulikki puhkui vesiä Piikkiön liikuntahalliin, Kotimäen kouluun ja Littoisten monitoimitaloon

0
Tuulikki-myrsky nostatti myös vedet korkealle. Tämän kuvan lähetti Anette Huila Kuusistonsalmelta.

Piikkiön liikuntahallin räystäsrakenteista pääsi edellisviikonlopun Tuulikki-myrskyjen yhteydessä valumaan vettä aulatiloihin ja pukukoppikäytävälle. Kunnossapitomestari Marko Koskisen mukaan urakoija korjaa takuutyönä rakenteissa ilmenneet virheet todennäköisesti jo lähiviikon aikana.

Urheilulaitoksen hoitaja Jarmo Nieminen kertoo, että vesivahinko ei ole vaikuttanut hallin toimintaan, ja vuotokohta katossa on päällystetty väliaikaisesti muovilla. Melkoiset myrskypuhurit näkyivät hänen työssään myös sikäli, että liikuntahallin vieressä ollut jääkiekkokaukalo vääntyi venkuralle.

Kunnossapitopäällikkö Jari Silvennoinen kertoo, että lisäksi Tuulikki teki kaksi vuotokohtaa Kotimäen koulun kattoon. Samoin Littoisten monitoimitalossa oli mennyt vettä sisään katon liitoslistasta, huippuimurin kohdalta ja salin ikkunaliittymistä.

Teksti: Maria Kesti, Taina Tukia