Aura Rantamäen kolumni: Sosiaalinen media ja ulkonäköpaineet

0

Turun yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että sosiaalinen media lisää ulkonäköpaineita varsinkin nuorille naisille, uutisoi Yle helmikuussa.

Sosiaalisessa mediassa esiintyvät fitnessmallit synnyttävät ulkonäköpaineita. Usein myös muiden mielipiteet siitä, millainen on kaunis ihminen, aiheuttavat stressiä. Itsekin mietin joskus, olenko tarpeeksi kaunis tai tarpeeksi laiha elääkseni sosiaalisen median asettamien vaatimusten mukaan.

Kaduilla tai kauppakeskuksissa näkee mainoksia, joissa malleista tehdään kuvankäsittelyohjelmilla täydellisiä. Onko näitä kuvia pakko katsoa? – Ei, fiidiini tulee sitä, mitä katson. Ei ole pakko seurata juuri niitä vaikuttajia ja fitnessmalleja, joista tulee alhainen olo. Voin poistaa ne seurannasta ja seurata vaikka body positivity -aiheisia blogeja.

Ajatukset voi ohjata pois negatiivisia ajatuksia herättävistä asioista. Ulkonäköpaineita voi vähentää vaikkapa hankkimalla uusi harrastus. Koronan vuoksi opiskelemme etänä, harrastukset ovat tauolla ja kavereita ei voi tavata. Vietän siis enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa ja näen enemmän näitä virheettömiä malleja. Mietin taas, miltä minä näytän. Siispä uusia asioita kokeilemaan!

Opettelin esimerkiksi kirjomaan kuvioita vaatteisiini ja onnistuin mielestäni hyvin. Se tekee minut onnelliseksi. Ajatukset saa myös muualle ihan vain tekemällä asioita, joista tykkää. Aloita vaikka kirjan lukeminen tai opettele soittamaan uutta soitinta. Olen lukenut kirjoja, maalannut ja piirtänyt.

Voisinko siis vain unohtaa ulkonäköpaineet ja elää miten haluan ilman, että minun tarvitsee miettiä, näytänkö nyt hyvältä tässä paidassa tai ovatko reiteni liian isot käyttääkseni tiettyjä housuja? Myönnän, ulkonäköpaineista on todella vaikea päästä eroon, mutta se onnistuu pikkuhiljaa suuntaamalla ajatuksia uudelleen.

Olen oppinut elämään ulkonäköpaineiden kanssa ilman, että mielessäni on koko ajan se, miltä näytän. On turha murehtia ulkonäköä, sillä loppujen lopuksi tärkeintä on, millainen olen luonteeltani. Asetan itse oman elämäni vaatimukset, myös ulkonäkövaatimukset.

Aura Rantamäki

Kahdeksasluokkalainen Valkeavuoresta