Kaarina-lehti etsi maaliskuun alussa vastauksen lukijan kummeksuntaan, mitä tapahtui Hovirinnan rannalla helmikuun lopussa. Aluepalopäällikkö Kari Alanko Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta vastasi, että pelastuslaitoksen korkean paikan yksikkö harjoitteli veden ottamista vesitykillä.
Näin ei kuitenkaan ollut. Jani Nieminen RajuLive Oy:stä otti lehteen yhteyttä ja kertoi, että itse asiassa juuri tuolloin kyse olikin RajuLive-videotuotantofirman kuvaustöistä. Rannalla kuvattiin kaarinalaisen asiakkaan brändivideota.
Nieminen kertoo, että paloauto, joka kuvassa näkyy, oli juuri valmistunut eikä se jää Suomeen.