Kaarinan teknisen johtajan Jyrki Haapasaaren mukaan Kaarina on tekemässä aloitteen linjojen karsimisesta. Lopullisen päätöksen antaa Turun joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte , joka vastaa Fölistä.
Haapasaaren arvion mukaan muutokset tulisivat todennäköisesti voimaan 20.4. Tarkat uudet aikataulut löytyvät Fölin ja Kaarinan kaupungin verkkosivuilta sitten, kun päätökset on tehty.
Haapasaari arvioi, että karsimisesta tulisi säästöä kaupungille viikossa nelisentuhatta euroa.
– Joka tapauksessa jonkinlaiset liikkumisen mahdollisuudet halutaan Kaarinassa edelleen säilyttää, Haapasaari toteaa.
– Olen keskustellut alustavasti kaupunginhallituksen ja teknisen lautakunnan kanssa asiasta, ja tahtotilana on, että minimissään täytyy säilyttää työmatkavuorot Kaarinan, Piikkiön ja Turun välillä sekä turvata koululaisliikenne.
Alustavasti kaikki K4:n, K5:n ja K6:n vuorot peruttaisiin. Koululaisten kyydit turvattaisiin takseilla. Sen sijaan K1 on niin käytetty, että siihen ei tulisi muutoksia. Mahdollisesti K2 muuttuu kutsuohjatuksi.
Liikenteen määrää voidaan korkeintaan puolittaa, liikennöitsijöiden kanssa tehtyjen sopimusten ehtojen mukaisesti.