Johanna Helteen kolumni: Hiljennä sinkoilun sijaan!

0

Tän kolumnin piti alun perin käsitellä mun lempiaihetta: kuinka kovalla työllä ja päättäväisyydellä on mahdollista saavuttaa lähes mitä tahansa. Nyt kuitenkin, kun korona on tuonut monia muutoksen tuulia tullessaan, koen, ettei asia olekaan ihan niin yksiselitteinen.

On yhä totta, että kun löydät itsellesi sellaisen tavoitteen, joka lähtee suoraan sun sydämestä, on sen eteen asioiden tekeminen helppoa. Kun tavoite syntyy aidosta halusta jonkin asian tekemiseen tai muuttamiseen, synnyttää se eteenpäin vievää voimaa, jolloin moni asia tapahtuu kuin itsestään.

Muutos saa kuitenkin ihmisen tuntemaan olonsa äärettömän epämukavaksi ja samalla epävarmaksi. Tämä saattaa tällaisena aikana ajaa etenkin monet yrittäjät epätoivon partaalle.

Nyt jos koskaan olisi hyvä miettiä, mihin asioihin oma energiansa kannattaa käyttää. Stressaantuneena mieli huutelee kaikenlaista, ja on hankala huomata, mitä mielen höpinöitä kannattaa kuunnella ja mitä ei.

Suunnattoman sinkoilun sijaan hiljentyminen asioiden äärelle olisi tärkeää. Muistuta itseäsi siitä, miksi alun perin kyseiseen projektiin lähdit, ja sen avulla löytyy juuri ne oikeat vastaukset myös siihen, kuinka jatkaa eteenpäin.

Nyt on se hetki, kun katse tulisi suunnata jo tulevaisuuteen ja miettiä, kuinka jatkossakin saataisiin tarjota ihmisille meidän omasta innostuksesta syntyneitä tuotteita ja palveluita sekä olla luomassa lisää työpaikkoja ja sitä myöten myös lisää hyvinvointia.

Pidetään siis itsestämme ja toisistamme huolta. Ainut tapa selvitä tästä on #yhdessä!

Johanna Helle

Autokorjaamoyrittäjä yrityksessä Korjaamo J & J Kaarina Oy (Motonet Korjaamo Kaarina)