Myös Kaarinan kaupunki alkaa jakaa kouluruokaa perusopetukseen kotoa käsin osallistuville oppilaille. Etäopetuksessa olevat saavat koululounaan korvaavan ruokakassin, joka sisältää valmista, lämmitettävää ruokaa.
Kaarina tiedotti muutoksista keskiviikkona 15.4.
Ensimmäinen ruokakassien jako tapahtuu torstaina 23.4. iltapäivän ja illan aikana. Ruokakassit jaetaan kaikille halukkaille ennakkoilmoittautumisten perusteella siten, että yhtä perusopetusikäistä kohti annettaan yksi kassi.
Ruokakassit jaetaan kerran viikossa ja ensimmäinen kassi sisältää kuusi ateriaa. Huoltajia on tiedotettu ja ohjeistettu tarkemmin Wilman välityksellä.