Kaarinassa on kaksi uutta testein varmistettua koronatapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tilanne oli Kaarinassa pitkään muuttumaton, eikä kaupungin tartuntojen määrä noussut seitsemästä ylöspäin. Nyt tartuntojen yhteismäärä on siis yhdeksän.

Uudet koronatartunnat on listattu THL:n tietojärjestelmään keskiviikkona.

Vahvistettujen koronatartuntojen määrä nousee erittäin hitaasti Turun seudulla. Turussa on todettu vuorokauden aikana vain neljä uutta potilasta. Sairastuneiden yhteismäärä on nyt 86, kertoo THL. Edellispäivästä nousua on seitsemän tautitapausta.

Paraisilla tartunnan saaneiden määrä on noussut viiteen.

Loimaalla, Laitilassa, Koski TL:ssä ja Maskussa todennettujen sairastuneiden määrä on pysynyt ennallaan. Salossa tartunnan saaneita on nyt todennetusti 40. Eilinen luku oli 37.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisee niiden kuntien tartuntamäärät, joissa todennettuja tartuntoja on vähintään 5.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella koronatartuntojen määrä ylitti 200 henkilöä. Todennettuja tartuntoja on torstaina 204 henkilöllä. Tyksin sairaaloissa on hoidettavana tällä hetkellä 7 koronapotilasta.

Varsinais-Suomessa on vahvistettu nyt kolme koronasta johtuvaa kuolemaa. Turun Myllykodin asumispalveluyksikössä on kuollut iäkäs koronavirusta sairastanut henkilö, tiedotti Turun kaupunki torstaina.

Suomessa on varmistettu koronatartunta 3 369 henkilöllä, kertoi THL torstaina. Keskiviikosta uusia tartuntoja on todettu 132 lisää.

Eniten koronatartuntoja on edelleen Helsingissä, jossa sairastuneiden yhteismäärä on 1 207.

Tautiin on kuollut Suomessa jo 72 ihmistä.

Varsinais-Suomessa koronatestejä on tehty 3 567 THL:n tilaston mukaan. Vuorokaudessa testimäärä nousi 158 kappaleella.

Alueella on tehty 740 testiä 100 000 asukasta kohti.

Uudellamaalla testejä on tehty paljon enemmän väestömäärään suhteutettuna. Siellä on tehty noin 1 400 testiä jokaista 100 000 asukasta kohti. Pirkanmaalla suhteutettu testimäärä on 1 116 ja Kanta-Hämeessä 467.

Koronavirustartunnan saaneita voi olla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella monikymmenkertainen määrä varmistettuihin tapauksiin verrattuna, selviää THL:n tekemästä vasta-ainetutkimuksesta.

Vasta-ainetutkimuksilla THL on kerännyt tietoa koronavirustartunnan saaneiden osuudesta väestössä. THL selvitti vasta-aineiden esiintymistä HUSin alueella eri syistä laboratoriotutkimuksissa käyneiden henkilöiden verinäytteistä.

– Selvitys on ensimmäinen alustava arvio siitä, kuinka laajalle koronavirusepidemia on levinnyt HUSin alueella, ja kuinka suuri osuus on mahdollisesti sairastanut taudin lieväoireisena tai oireettomana, THL:n erikoistutkija Merit Melin sanoo tiedotteessa.

newest oldest
Notify of

Kiitos tiedosta! Kaikki tulee olemaan hyvin)