Kalevi Pirttijärvi: Olipahan synttärit!

0

Väitetään, että joka elämällä on tarkoituksensa. Minulle se ei ole vielä selvinnyt. Mailmankuva on kyllä laajentunut, kun olen vähän joka äärellä käynyt. Jospa se sitten valkenee, kun tulee satku täyteen.

Minun piti syntyä paria viikkoa aikaisemmin, mutta jo silloin rauhan miehenä en halunnut sodan melskeeseen tulla. Vasta, kun kuulin puhuttavan välirauhasta, lähdin liikenteeseen. Isäkään ei saanut heti tietoa, että puolustusrintamaan oli tullut yksi mies lisää. Tuskinpa tieto olisi rauhanehtoihinkaan vaikuttanut.

Ensimmäinen muistikuvani tästä suuresta leikkikehästä on mummokööristä, joka huusi jotain suut auki ja räpläsi käsillään. Myöhemmin selvisi, että he kutoivat villasukkia Ambomaalle, virren voimalla. Vielä myöhemmin tuli tapaus mieleeni, kun poikkesin Lounais-Afrikassa ja keskilämpö oli +35 astetta. No, se oli senaikaista kytkykauppaa, menihän siinä Hyvä Sanoma mukana. Bilateraalista se tuskin silloin oli.

Tähän Ambomaahan liittyen muistan, kun myöhemmin kysyin isältä, mitä ovat pakana ja kastettu. Eräänlaisena salomökin Lönroottina hänen vastauksensa olivat usein moniselitteisiä. Nyt hän nauraen käski kysymään naapurin äijältä. Ko. pappa oli iältään suurin piirtein, kuten minä nyt. Kysyessäni hän sanoi, että eiks isäs muista enää: ”Ihminen on kuin pakana, kun sillä on aamupaska takana. Ihminen on kuin kastettu, kun aamupaska on laskettu.” Kun kerroin mummille, mitä olin oppinut, hän kyllä palautti minut oitis tietoisuuteen. Mummoköörissä ei äijää silitelty, vaan ”korppuja” tuli taannehtivasti.

Olen siis näitä ns. pula-ajan poikia, selkäranka pitkä ja suoli suora. Ja jonka nälkä ei koskaan oppinut ymmärtämään ruoka-aikoja. Elämän kohtalo oli Kalevalan sanoin: ”Lukumieheks Luoja laittoi. Työmiestä talo tarvis.”

Ai niin, synttärit meinasi unohtua, vaikka historiakaan ei vielä päässyt kunnolla alkuun. Koronahan ne romutti. Lupasin kyllä, että menen itse ulos, jos tulee kymmenes vieras. Ei tullut, pari heppua kävi. Taisin olla velkaa kummallekin. Ilmojen kautta tuli kymmeniä osanottoja. Me jouduimme Raijan kanssa syömään jokaisen kakkuosuuden. Olimme varmaan tämän kadun makeimmat ihmiset.

Vertaavat koronaa sota-aikaan, kaikkine poikkeustiloineen. Minusta niitä yhdistetään liikaakin. Kun pommit putoilivat, tuli kotirintamallakin rekikeli housuihin. Niinpä nytkin ostetaan ensimmäiseksi vessapaperia, vaikka vuoto olisi nenäliinalla korjattavissa.

Olen aina uskonut, että ihmisen pitää kuolla ennen kuin häntä arvostetaan tai kiitetään. Mitä vielä, minullahan olikin tosiaan paljon faneja. Niinpä kiitänkin kaikkia ikääni ja kirjoituksiani arvostaneita. Kiitän Teitä myös siksi, että teistä ei ole kukaan elossa, kun minä täytän seuraavan kerran 80 vuotta.

Kalevi Pirttijärvi