Koronapandemialla on ollut Kaarinassa ainakin yksi mukava seuraus: kaarinalaiset saivat yllättäen ja ensimmäistä kertaa ruokakaupan ja tavaratalon, joka on auki ympäri vuorokauden, kaikkina viikonpäivinä.
Piispanristin Prismasta sukeutui 24h-ruokakauppa pikavauhtia.
– Päätös tehtiin hetkessä, kertoo Prismajohtaja Tuomo Makkonen, joka vastaa Piispanristin Prisman lisäksi Tampereentien Prismasta.
– Halusimme tarjota asiakkaille mahdollisuuden asioida hiljaisina ajankohtina. Samalla saimme tarjottua töitä Tokin ravintola- ja hotellihenkilöstölle, jolta oman toimialan työt ovat vähentyneet.
Ovet pidettiin Piispanristillä ensimmäisen kerran yöllä auki viikko sitten perjantaina. Asiakkaita riitti heti.
– Yhtäkään tyhjää yötä ei ole ollut. Joka yö on asiakkaita ollut kolminumeroinen määrä. Mitä olen heidän kanssaan jutellut, he ovat myös olleet todella tyytyväisiä, Makkonen kommentoi.
– Se, mikä yllätti, oli, että keskiostosmäärät ovat yöllä isompia kuin päivällä. Ihmiset eivät siis tule vain hakemaan limpparia tai shipsipussia vaan tekevät öisin isoja ostoksia.
Hiljaisinta kassoilla on ollut yökahden ja yöneljän välillä.
Järjestelyt helppoja
Työvuorojärjestelyt eivät ole tuottaneet ongelmia.
– Joka yöhön on ilmoittautunut vapaaehtoisia työntekijöitä. Monet ovat tarttuneet tähän mielellään. Onhan meillä aiemminkin ensimmäiset työt aloiteltu aamuviideltä ja viimeiset lähteneet vasta puoli kahdentoista aikaan illalla, Makkonen kertoo.
Lisäksi ravintola- ja hotellihenkilöstö on entuudestaan tottunut ilta- ja yötyöhön.
– Ja meillä on täällä työntekijöiden kesken todella hyvä henki. Se korostuu tänä erikoisaikana, Makkonen kehaisee.
– Meillä on tunne, että teemme todella tärkeää työtä.
Pysyvä muutos?
Vielä ei ole tietoa siitä, tuliko 24h-ruokakauppa Kaarinaan jäädäkseen.
– Kun koronapandemia on ohi, maailma ei ole enää sama kuin ennen. On aikaista sanoa, miten silloin kannattaa toimia. En kuitenkaan pitäisi mahdottomana ajatusta, että 24h-aukioloa jatkettaisiin. Tälle on selvästi ollut kysyntää, Makkonen miettii.
Toistaiseksi on myös mahdotonta sanoa, ovatko asiakasvirrat vain siirtyneet päivästä yöhön vai onko laaja aukiolo houkutellut uusia asiakkaita. Ruokakauppojen myynti kasvaa joka tapauksessa tällä hetkellä hurjaa vauhtia, kun perheet ovat kotona eivätkä syö ravintoloissa tai ruokaloissa.
Piispanristin Prismassa asiakasmäärät olivat myös kasvussa jo ennen koronapandeamian puhkeamista.