Kouluruuan tarvitsijoiden määrä satakertaistui Kaarinassa – Kaksi kolmesta oppilaasta haluaa ruuan kotikouluun

0

Huomenna torstaina jaetaan Kaarinassa ensimmäistä kertaa kouluruokakassit etäkoululaisille.

Perheet hakevat ruokakassin koululta kerran viikossa, porrastettuina kellonaikoina. Jakoon on ilmoittauduttava joka viikko erikseen.

Ensimmäisellä viikolla perheet ilmoittivat huimasta 2050 oppilaasta, että kouluruokakassille on tarvetta. Seuraavalla viikolla koteihin menossa on vielä enemmän ruokakasseja: 2557 oppilaalle.

Kaarina teki päätöksen avata ruokakassijako kaikille peruskoulun oppilaille pikaisesti viime viikon tiistaina. Aiemmin perheitä oli ohjeistettu ottamaan yhteyttä kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluihin, mikäli lapsille on vaikeuksia saada kotikoulussa lounasta. Vajaan kuukauden koulusulun aikana yhteyttä oli ottanut vain noin 20 oppilaan vanhemmat.

Toisin sanoen kouluruuan tarvitsijoiden määrä yli satakertaistui, kun ruokakassit tulivat saataviksi kaikille peruskoululaisille.

”Tarvetta tälle selvästi oli”

– Varmasti tälle tarvetta oli, kun näin moni on ilmoittautunut, miettii Kaarinan johtava rehtori Emmi Virtanen.

– Monissa perheissä vanhempia on lomautettuna, ja taloudellinen tilanne on vaikea. Lisäksi ruuan tekeminen keskellä aikuisten työpäivää on hankalaa.

Toisella kierroksella myös esikoululaisille ja Turussa opiskeleville annettiin oikeus hakea ruokakassi.

– Meillä on Turussa oppilaita esimerkiksi ruotsinkielisessä koulussa ja tuetuissa yksiköissä. Turun kouluissa ateria on haettava tunnin sisällä kesken koulupäivän, mikä on monelle Kaarinasta käsin mahdotonta.

Ruokakassiin pakataan mikrossa lämmitettäviä aterioita viikon jokaiselle arkipäivälle. Ne ostetaan sellaisinaan tukusta, eli niitä ei valmisteta Kaarinassa.

Hinta kolminkertainen

Torstaina kaarinalaiskouluista jaetaan yhteensä 12000 ateriaa.

– Monet kunnat tilaavat samoja aterioita nyt, joten meidän täytyy varautua pitkiin toimitusaikoihin, kommentoi Virtanen.

Ruokakassin hinta on kolminkertainen tavalliseen koululounaaseen verrattuna. Virtanen kuitenkin kertoo, että kaupunki saa korona-aikana säästöä esimerkiksi koulukuljetuksista, ja niillä katetaan ruokakassien kustannuksia.

Kaupunki teki päätöksen koululounaista nopeutetussa järjestyksessä. Asia ei edes ollut etukäteen kaupunginhallituksen esityslistalla. Etäkoululounasta päätettiin ryhtyä järjestämään sen jälkeen, kun opetusministeriö suositteli sitä.

Kouluruokaan on oikeutettu 3700 kaarinalaista oppilasta. Ensi viikolla 69%:lle heistä lähtee kaupungin kouluruoka.