Lääkäri tuli kaarinalaisten kotisohvalle: Kaarinan terveyskeskus toimii nyt videovastaanottojen pioneerina

0
Avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen kannusti Kaarinan terveyskeskuksen digiloikkaan. Kannettavan tietokoneen ruudulla on meneillään videovastaanotto, jossa it-vastuuhenkilö Niina Lukkarla näyttää silmäänsä.

Ympäri Suomen terveyskeskukset ja sairaalat yrittävät kuumeisesti opetella ja ottaa käyttöön etätyökaluja, jotta potilaiden ei tarvitsisi tulla paikan päälle tartuttamaan muita tai hankkimaan uusia sairauksia aiempien lisäksi. Kaarinassa tilanne on toinen.

Kaarinan terveysasemilla otettiin videovastaanotot käyttöön jo helmikuussa eli ennen koronaviruksen leviämistä pandemiaksi. Ajoitus sattui olemaan koronan torjumisen kannalta erinomainen: henkilökunta on ehtinyt tutustua ja perehtyä videovastaanottoihin, yritys ja erehdys -vaihe on käyty läpi ja videovastaanottoja voidaan nyt lisätä merkittävästi.

Videovastaanotot toi Kaarinaan avosairaanhoidon ylilääkäri Rita Arjonen . Hän on työskennellyt Kaarinan terveyskeskuksessa kymmenisen vuotta.

Hänen ja osastonhoitaja Maija Hannulan arvion mukaan Kaarina toimii nyt pioneerina: yhtä pitkälle videovastaanotoissa kuin Kaarinassa ei ole julkisella puolella ainakaan lähiseudulla päästy.

– Videovastaanotolle pääsee Kansalaisen terveyspalveluiden sivulta eli sieltä samalta sivulta, mistä on tähänkin mennessä tehty nettiajanvaraus, vinkkaa Arjonen.

Mukaan tarvitaan pankkitunnukset tai mobiilivarmenne, jotta potilas on varmasti se, joka väittääkin olevansa. Älykännykkää käytettäessä tarvitaan lisäksi LifeCare Video -sovellus.

Jos verkko sotkeutuu

Miten lääkäri voi arvioida potilaan oireita pelkän videokuvan avulla? Testataan.

Arjonen avaa terveyskeskuksessa videovastaanoton Niina Lukkarlan kotiin. Lukkarla on IT-vastuuhenkilö, ja hän hoitaa parhaillaan terveyskeskuksen etäyhteyksiä etänä.

Kuva on tarkka ja selvä, ääni kuuluu kirkkaasti ja katkeilematta. Lukkarla tulee lähemmäs tietokoneen kameraa ja näyttää läheltä silmäänsä ja kyynerpäätänsä, jos vaikka silmässä olisi tulehdus tai kyynerpäässä ihottumaa.

– Oireet näkee tästä todella hyvin, ihastelee Arjonen.

Kun toimittaja yrittää vastineeksi näyttää omaa kyynerpäätään Lukkarlalle, on hitusen vaikeuksia. Kyynerpää heiluu ohi kuvaruudun. Kyynerpäätä tulee automaattisesti näytettyä kuvaruudulle, missä Lukkarlan naamakin on, ei kameralle, mutta nopeasti oikea kulma löytyy.

Kuvaruudun vieressä on chat-ruutu, johon Arjonen voisi nyt kirjoittaa vaikkapa kotihoito-ohjeita tai reseptivapaan lääkkeen nimen. Chat on suojattu, eli siinä voi välittää yksityiskohtaisia terveystietoja.

Jos nyt oltaisiin tositoimissa, samaan aikaan ruudun vieressä olisi Arjosella auki myös Lukkarlan aiemmat potilaskertomukset.

Sitten yhteys katkeaa eikä Lukkarla kuule, mitä Arjonen tekee.

– No näin käy tietenkin demotilanteessa, manaa Arjonen.

Yhteyden katkeamisia ei satu usein. Jos verkko kuitenkin sotkeutuu, kannattaa kirjautua ulos ja aloittaa alusta. Palvelu latautuu nopeasti.

Jos katkeiluja on useita, tietokone kannattaa vaihtaa älykännykkään, jonka nettiyhteys on yleensä parempi.

Kameroita tulossa lisää

Lähes minkä tahansa vastaanoton voi muuttaa videovastaanotoksi. Erityisen hyvin se sopii mielenterveysterapiaan ja kontrollikäynteihin.

– Ihmisen kehon liikkuvuuttakin pystytään aika hyvin arvioimaan etänä, vaikka lääkäri ei pääsekään palpoimaan. Voin esimerkiksi näyttää täällä, että nosta kättä näin, Arvonen kertoo.

Lukkarla nostaa kättään Arjosen perässä.

Potilaan on myös helppoa näyttää videovastaanotolla lääkärille se, mitä lääkkeitä hänellä parhaillaan on käytössä.

Vastaanoton voi varata alun perinkin videovastaanotoksi.

Myös tavallisen vastaanoton voi myöhemmin muuttaa videovastaanotoksi.

– Silloin meille pitää kuitenkin soittaa tai kertoa chatissa, jotta tiedämme varata lääkärille läppärin, jossa on kamera, kommentoi Hannula.

Kameroiden riittävyys on ollut pienenä haasteena. Lukuisat muut suomalaiset tekevät nyt etätöitä, ja kaupoista kamerat olivat loppu. Kameroita on kuitenkin saatu tilattua lisää, ja niiden määrä Kaarinan terveysasemilla on lähipäivinä kolminkertaistumassa.

Videovastaanotto sopii erityisen hyvin myös kotihoitoon ja hoivakoteihin. Huonokuntoista asiakasta ei tarvitse lähteä kuljettelemaan. Videovastaanottoihin olisi liitettävissä myös etästetoskooppi, jolla hoivakodin työntekijä tutkisi potilasta ja lääkäri kuulisi omalta koneeltaan äänet. Toistaiseksi etästetoskooppeja ei vielä ole Kaarinassa.

Karanteeniin joutunut lääkäri pääsee jatkamaan töitä

Ennen kuin varaa aikaa terveyskeskuksesta, oli toiveena sitten tavallinen tai videovastaanotto, kannattaa käydä sivulla omaolo.fi katsomassa, löytyisikö tarvittava tieto sieltä. Sivusto auttaa kohta kohdalta arvioimaan sen, tarvitsevatko omat oireet henkilökohtaista lääkärin tai hoitajan apua.

Lomakkeen voi täyttää esimerkiksi koronavirukseen viittaavista oireista, virtsatietulehduksesta, ripulista, päänsärystä, korvakivusta tai silmän rähmimisestä.

Jos lääkäriä tai hoitajaa tarvitaan, sivun kautta pääsee saman tien varaamaan ajan Kaarinan terveysasemilta.

Lähitulevaisuudessa omaolo-sivun kautta voi myös lähettää suojattuja viestejä Kaarinan terveyskeskuksen lääkäreille tai diabeteshoitajille.

Arjonen ja Hannula ovat erittäin tyytyväisiä siihen digiloikkaan, joka on nyt tehty onnistuneesti Kaarinan terveyskeskuksessa.

– Esimerkiksi videovastaanotot ovat kätevä työkalu, jos lääkäri tai hoitaja joutuu karanteeniin altistumisen vuoksi. He voivat etänä jatkaa työntekoa, Arjonen iloitsee.

– Lisäksi videovastaanotoilla saamme suojeltua sekä asiakkaita että terveydenhuollon työntekijöitä korona-altistumiselta.

Videovastaanottomahdollisuus on kaikilla Kaarinan terveysasemilla.

Toimi näin:

Ennen kuin varaat aikaa terveyskeskuksesta, käy sivulla omaolo.fi katsomassa, löytyisikö tarvittava tieto sieltä.

Ajanvaraus Kaarinan terveyspalveluihin sekä videovastaanotto löytyvät Kansalaisen terveyspalveluiden sivulta osoitteesta kaarina.terveytesi.fi.

Mikäli haluat videovastaanoton älykännykällä, lataa puhelimeen ensin LifeCare Video -sovellus. Kun se on ladattu puhelimeen, sitä ei erikseen tarvitse klikkailla, vaan se toimii taustalla, kun asioit Kansalaisen terveyspalvelussa.

Tietokoneessa on oltava kamera, kuten monissa tietokoneissa jo valmiina onkin.

Kirjaudu Kansalaisen terveyspalveluihin pankkitunnuksilla, varmennekortilla tai mobiilivarmenteella.

Teksti ja kuvat: Maria Kesti