Lakki päähän ja valkovuokkojen sekaan – katso Kaarinan vinkit vappuun

0
Lapsuuskuva vuodelta 2011, kun Tua Halen ja hänen siskonsa Tiiu olivat vappupiknikillä.

 

Tee se itse -vappu!

Tee se itse: Vappuherkut. Näin saa myös mukavaa tekemistä itselleen.
Perhepiknik: Lähde sään salliessa perheen kanssa vaikka kotipihalle piknikille.
Ulkoilu: Aurinko paistaa ja on lämmin. Ei kun nauttimaan Kaarinan luonnosta. Turvavälit pitää muistaa.
Koristele koti: Vapusta on mukavampi nauttia, kun koti on koristeltu asiaan kuuluvalla tavalla. Koti täyteen värikkäitä ilmapalloja ja serpentiiniä.
Ylioppilaslakki päähän: Jos omistat kyseisen hatun, kulje koko vappu se päässä!
Kaarinan lukion opiskelijakunnan hallitus

Vapunpäivänä Lempi Elon etäkeikka

Kaarinassa järjestetään etäkonsertti vapunpäivänä. Folkmuusikko Lempi ElopitääVappuLIVE-keikan 1.5. kello 16. Se on katsottavissa keikan päätyttyä vielä 24 tuntia.
Keikkaa voiseurata Kaarinan kulttuuripalveluiden Facebook-sivulta omissa olohuoneissaan tai vaikkapa piknikillä.
Lempi tunnetaan meillä erityisesti Kaarinan Nuorisoteatterilta ja kaarinalaislähtöisestä CCL-kuorosta. Lempi soittaa omia, kauniita ja vaikuttavia, kansanmusiikkivaikutteisia biisejään.
Maija Leino
Kaarinan kulttuurituottaja

Simaa ja mansikoita piknikille

Piknik kuuluu monen vappuperinteisiin. Itse olen käynyt perheeni kanssa Vartiovuorenmäellä piknikillä vauvasta saakka. Tänä vuonna aiomme pitää piknikin tuttavaperheemme kanssa kotipihallamme.
Meillä eväisiin kuuluu aina mansikoita, simaa, patonkia ja muita herkkuja.
Vapputunnelmaan pääsee esimerkiksi tippaleipää syömällä, koristelemalla serpentiinillä ja ilmapalloilla, kuuntelemalla perinteisiä ylioppilaskuoron lauluja ja pitämällä ylioppilaslakkia päässä!
Tua Halen
Kaarinan nuorisovaltuuston varapj
Suomen Lukiolaisten Liiton liittohallituksen jäsen

Rauhalinnaan ja kuppikiviä katsomaan

Rauhalinnan luontopolulla voi kulkea valkovuokkojen keskellä – vaikka valkolakki päässä.
Eri puolilla Kaarinaa on hienoja kohteita ja piknik-paikkoja. Voi käydä katsomassa vaikkapa Kuolevan soturin patsasta Lemunniemellä tai etsiä muinaisia kuppikiviä Ravattulassa tai Piikkiössä.
Kaarinassa on myös monta muuta luontopolkua, joille voi suunnistaa esimerkiksi lintuja bongaamaan. Kaarinan kulttuuripolut ovat mukavasti pyöräiltäviä reittejä, ja matkan varrella voi pysähtyä piknikille.
Tietoja poluista löytyy verkosta esimerkiksi googlaamalla ”Kaarina luontopolut” ja ”Kaarina kulttuurireitit”.
Ritva Mutaselta (ritva.mutanen@hotmail.com) voi myös kysellä Kaarina-aiheista tietokilpailua vapunaaton ohjelmaksi.

Kaarinan Oppaat