Aiheet vaihtuvat nopeasti kuin tiaiset pihapuussa, kun terassin ovi aukeaa. Vielä muutama viikko sitten tiedotusvälineet olivat täynnä pohdintoja vanhustenhuollon tilasta. Mikä petti: viranomaisten valvonta, hoivahenkilöstön ammattitaito, omaisten asioihin puuttumisen kyky vai mikä?
Tänään huolemme ovat muualla. Korona jyllää. Hoivayksiköissä asuvat vanhukset eristettiin omaisistaan hoitajiensa huomaan, kotona asuvat komennettiin koteihinsa. Molemmissa tapauksissa tilanne on hankala. Tosin Nalle Puhin logiikalla asian voisi nähdä positiivisestikin: Olen kiitollinen, vaikka olen eristettynä kotiin ja ikävöin ystäviä ja elämää rikastuttavia tapahtumia, sillä se merkitsee, että minulla on koti.
Nyt, jos koskaan, meidän tulee luottaa toistemme haluun ja kykyyn tehdä oikeita ratkaisuja ja tekoja. Naapuriapu kukoistaa, ja koko ajan keksitään uusia keinoja kanssaihmisten auttamiseksi. Presidentti Sauli Niinistö nosti eräässä uudenvuoden puheessaan esiin ajatuksen, että jokaisen tulisi kantaa kohtuudella vastuunsa, edes itsestään. Nyt tarvitaan vastuun kantoa myös muista.
Tällä hetkellä tätä vastuunkantoa koetellaan. Toimimmeko vastuullisesti noudattaen viranomaisten ohjeita koronatartunnan leviämisen estämiseksi? Me suomalaiset olemme tottuneet korostamaan itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta. Nyt, kun yksilöjen ja koko yhteisön toimintaa rajoitetaan tiukoilla eristämis-, matkustus- ja muilla kielloilla, tilanne tuntuu joistakin ihmisistä kestämättömältä. Oman ja kanssaihmisten terveyden vaarantaen he toimivat kuin eivät olisi vaaran mahdollisuudesta kuulleetkaan – tai jos ovat, pitävät itseään vitsikkäinä ja nokkelina, kun surutta rikkovat ohjeistuksia. Suomalainen ei ole parhaimmillaan nurkkaan ahdistettuna!
Olisikohan nyt viimeistään aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja muistaa, että kädet pesemällä, fyysistä etäisyyttä ottamalla ja oikean pärskimistekniikan hallinnalla voi pelastaa ihmishenkiä?
Todennäköisesti ollaan vielä pitkän matkan päässä siitä, että palataan normaaliin arkeen. Mikä se normaali sitten lieneekin? Varmaankin jokin uusi normaali. Monet asiat ovat toisin, kun tästä harjoituksesta selvitään. Osa nyt opituista uusista käytännöistä jää elämään. Maailma muuttuu ja me sen mukana, ainakin pakon edessä.
Marja-Helena Salmio
Punainen Risti, Kaarinan–Piikkiön osasto, pj
