Niemenkulman koululla kokeillaan iltapäivätoimintaa

0
Niemenkulman koulun oppilalla on ensi syksynä mahdollisuus jäädä koululle iltapäiväkerhoon. Arkistokuva

Niemenkulman koululle perustetaan ensi syksynä iltapäiväkerho, mikäli kerhoon ilmoittautuu vähintään kuusi lasta. Muissa Kaarinan kouluissa ip-ryhmän minimikoko on kymmenen lasta. Näin linjasi Kaarinan sivistyslautakunta.

Niemenkulman koulussa ei viime vuosina ole järjestetty ip-kerhoja. Nyt halutaan selvittää, onko iltapäivätoiminnalla edellytyksiä vakiintua. Samalla selvitetään, lisääkö iltapäivätoiminnan tarjoaminen koulun oppilasmäärää.

Johtavan rehtorin Emmi Virtasen tietojen mukaan Niemenkulman koulun iltapäivätoimintaan on ilmoittautunut ensi syksyksi jo vähimmäismäärä lapsia.

Koulujen aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. luokan oppilaille sekä kaikille erityisoppilaille. Mikäli ip-kerhoihin hakeutuu enemmän lapsia kuin on paikkoja, otetaan toimintaan ensisijaisesti 1. luokan oppilaat sekä 2.–9. luokkien erityisen tuen oppilaat. Jäljelle jäävät paikat arvotaan kakkosluokkalaisten kesken.