13 suomalaista kuollut koronaan. Klik. Onko Suomessa riittävästi tehohoitopaikkoja? Klik. Lomatusten määrä kasvaa yrityksissä rajusti. Klik klik.
Masentavia uutisia vyöryy koteihin ennennäkemättömällä tavalla. Tartuntatilanne on pakko käydä tarkistamassa monta kertaa päivässä. Kun hallitus kertoo tiedotustilaisuudessaan iltamyöhään Uudenmaan sulkemisesta, ahdistaa niin, ettei uni tule.
Voiko kaiken kauheuden keskellä nähdä jotakin positiivista? Kysyimme tätä Kaarina-lehden Facebook-sivuilla. Ristiriitaista kyllä, moni on huomannut, että ihmisten eristäytyessä yhteydenpito on tiivistynyt. Kiireen tunne on vähentynyt. Pitkästä aikaa on aikaa soittaa ystävälle tai naapurille.
Huomaan positiivisia vaikutuksia myös omassa arjessani. Asiat, joita normaalisti pidän itsestäänselvyyksinä, tuntuvat nyt huikean hienoilta, kuten kassillinen kirjaston kirjoja.
Viime viikolla Kaarinan kirjaston henkilökunta kokosi asiakkailleen yllätyskasseja. Lähetin sähköpostitse kirjastoon listan lukutoiveistani. Liikutuin, kun valmis kassi ojennettiin Kaarina-talon ovenraosta. Tuntui kuin olisin saanut käsiini suuren aarteen. Minulla on luettavaa, minä selviän.
Toinen ilon aiheeni ovat olleet metsälenkkini varrella sijaitsevat ulkokuntoilulaitteet. Olen juossut niiden ohi ainakin 600 kertaa ja ohi mennessäni ihmetellyt, kuka noitakin käyttää. No, minä käytän nyt. Samalla olen huomannut, ettei tehokkaaseen treeniin tarvita supermoderneja härveleitä.
Sunnuntaina lastemme isovanhemmat ilmestyivät yllättäen sadan kilometrin päästä mukanaan pussillinen vastaleivottuja sämpylöitä. Sisälle ei voinut kutsua, mutta illalla herkuteltiin sämpylöillä ja soitettiin videopuhelu. Kaksivuotias esitteli juuri oppimaansa kuperkeikkaa. Hetken ajan tuntui melkein normaalilta.
Kysyimme täällä, miten poikkeustilanne vaikuttaa ikäihmisten arkeen. Näkevätkö he tässä jotakin positiivista?
